Mika Nyyssölä

– giant killer –

Mar-22-2018

Oppitunti salilla sekä MONSTERIDIILI!

Hello everybody!!!

Mites menee siellä päässä? Täällä painetaan jalka kolmantena päänä joka suuntaan ja yritetään vielä siinä ohessa vielä käydä treeneissä. Eilen oli mielenkiintoinen päivä, kun eräs niin sanottu “satunnaisvalmennettava” kävi saliopissa kanssani. Oli hyvä jälleen havaita miten tärkeää on myös kädestä pitäen ohjeistaa ja neuvoa tekniikoita liikkeissä. Vaikka luonnollisesti videoista ja kuvista toki saa paljon infoa, joiden avulla varmasti opitaan tekemään liikkeet oikeaoppisesti, on kuitenkin tällainen lähikontaktiopastaminen vertaansa vailla.

Usein liike voi olla aivan pienen pienestä asiasta kiinni, että se saadaan menemään oikein lihakselle. Kyynärpäiven kääntäminen oikeaan suuntaan, tai olkapäiden mukaan ottaminen liikkeeseen voi suorastaan mullistaa koko liikkeen idean ja se saadaan osumaan oikeaan paikkaan. Eilen saatiin varmaan kymmenkunta eri liikettä menemään teknisesti oikein ja tietotaitoa kasvatettiin roppakaupalla. Tällaiset ovat kyllä erinomaisia oppitunteja ja esimerkkejä siitä miten elintärkeää on tehdä asiat alusta alkaen oikein.

Itse muistan valitettavan hyvin, miten tavallaan tuhlasin monta vuotta salilla tekemällä tietämättäni asioita väärin. Kehityksen kannaltakin on olennaista, että opitaan oikeat liikeradat, saadaan tekniikat yksilökohtaisesti kuntoon sekä tietysti vältytään turhilta kohelluksilta. Tietysti kehitystä saadaan tyylillä kuin tyylillä aikaiseksi, mutta riskit piilee lähinnä siinä, että vääränlaisella tekniikalla voi tulla ajan kanssa vammautumisia, jotka oltaisiin pystytty välttämään, jos oltaisiin ensin opeteltu oikea tekniikka, jonka jälkeen lähdetty tekemään sitä voimaa ja lihasta progressiivisesti. On myös hankala opetella se oikea tekniikka, jos ollaan pitkän aikaa sisäistetty väärää tekniikkaa itselleen. Sitä nimittäin helposti kampeaa takaisin siihen jo opittuun tapaan tehdä.

Lähtökohtaisesti suosittelen, että jokainen salilla ensimetrejä asteleva gimma tai jamppa kävisi treenit läpi edes yhden kerran jonkun edistyneemmän kanssa. Omatoimisesti salilla arpominen ja mitä siellä tekisi on kuitenkin hieman arveluttavaa. Kaverin mukana esim päästään jo ihan kivasti alkuun.

On paljon mielekkäämpää treenata tietäen, että hommaa tehdään oikein ja oikealla tavalla. Tämän vuoksi juuri eilen oltiinkin salilla ja huolellisesti käytiin läpi ne asiat, jotka tuntui vielä epäselviltä. Vaikka liike olisikin teknisesti oikein tehty, mutta silloinkin olisi hyvä saada vahvistus siihen, että se menee todellakin oikein ja sen pitää tuntua kuten se tuntuu. Harjaantunut silmä näkee melko nopeasti, jos tekniikkaa voidaan vielä hioa ja viilata paremmaksi. Myös voidaan etsiä jotain vaihtoehtoa, sillä kaikki mahdolliset liikkeet eivät aina sovi kaikille. Toisen on helppo tehdä vaikka suorin jaloin maastavetoa, kun toisella treenaajalla ei liikkuvuus yksinkertaisesti riitä saman liikkeen suorittamiseen. Näin ollen pitää löytää sitten joku korvaava liike siihen ja pyrkiä sitä kautta tekemään takareidet tehokkaasti. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, pitää vain olla riittävästi tietoa ja osaamista.


M O N S T E R I D I I L I ! !

Jabadabuuuuuu!! Nyt pamahtaa monsteridiiliä blogiin! Pikästä aikaa lyödään kunnon alennusta ostoksiin. Eli saat 80 euron ostoksistasi tuntuvan 20 euron alennuksen. Parasta tässä on se, että jo alennuksessa olevat tuotteet saaavt myös tuon alennuksen, sillä kunhan 80 euroa tulee täyteen, koodi antaa sen vielä 20€ alea!!!

Pistetään tähän samaan herkkudiiliin mukaan vielä KIRJA & T-PAITAPAKETTI palkinnoksi yhdelle onnekkaalle. Ja tuttuun tapaan siis mene bannerin kautta ostoksille, laita tilausnumero sekä paidan koko kommenttiosioon, niin olet mukana kisassa.

Pikaohjeet:

  • Klikkaa kuvaa alla
  • Osta väh 80€ tuotteita
  • Kassalla kirjoita koodi: FT20

Monsteridiili ja kilpailu on voimassa 25.3 klo 23:59 saakka!!

Hyödynnä siis monsteridiili ja osallistu kilpailuun. Voit voittaa Giant Killer -kirjan omistuskirjoituksella sekä T-paidan!! BOOOOMM!!!

Posted under Uncategorized
  1. Funkypumpkin Said,

    F1479351 ja XL koko
    Oli kyl aivan täydellinen ajoitus tälle diilille, just eilen illalla tutkailin Fitnesstukun sivuja ja pohdin tilausta 5/5!

  2. Jonne Said,

    Tilausnumero F1479866 ja paidan koko L

  3. Mika Said,

    Funkypumpkin: Yes, excellent. Ja kiitos, että osallistuit skabaan! BOOM DYYYD!

  4. Kim Said,

    Tilausnumero F1479271 ja paidan koko XL,
    Tätä on ootettu, että kehtaa tilata versat hieman halvemmalla, Thanks!

  5. Joni Said,

    Tilausnumero F1480455 ja XL koko.

  6. Mika Said,

    Kim: Versat on kyllä hyvä sijoitus. Ja ne kestää!!

  7. Sami Pohjola Said,

    F1482830 ja paita sais olla kokoa M.

  8. Juuso Said,

    Tilausnumero F1483906 ja paidan koko M.

  9. Readiss Said,

    Mukhana ollaan! Tilausnmro: F1484105 ja M koko paidalle.

  10. Mise Said,

    Sopivasti tuli tosiaan monsudiili, Mikaan voi aina luottaa 😉

    Tilausnumero F1484140 ja XL koko paidasta.

  11. Mise Said,

    Vielä toinen mokoma: F1484201 ja edelleen koko XL.

  12. Jesse Said,

    F1484535 ja M!

  13. Juuso Said,

    Tilausnumero F1483906 ja M koko paidasta.

  14. sami Said,

    Tilausnumero F1481540 koko xl

  15. Juho Said,

    F1486397 ja L!

  16. Ville Said,

    F1487034. Paidan koko L

  17. Ville Said,

    F1487034. Paidan koko L.

  18. Roope Said,

    Tilausnumero F1487494 ja paidasta S.

  19. Tomi Said,

    F1488033 ja L-koko

  20. Jaydogi Said,

    Tilausnumero: F1489612 ja M-koko ois passeli.

  21. Master-Bastard Said,

    Dyyd! Tilausnumero: F1485804 ja koko L

  22. Eemi Said,

    Tilausnumero F1482515 ja paidan koko L.

  23. Pasi Said,

    Tilausnumero F1491656. Paidan koko XL

  24. Jaakko T Said,

    F1492197, koko XL.

  25. Arska Said,

    Tilausnumero F1492914. Paidan koko L

  26. Miika Said,

    Tilausnumero F1493979 ja koko XL

  27. Jussi V Said,

    Oho, tulipas taas sopivaan saumaan diiliä! Tilausnumero: F1494394 ja mahdollisen paidan koko XL.

  28. Mika Said,

    F1495205. Paita kiitos koko: XL 💪

  29. Sotsku Said,

    F1495429 M koko kiitos👊

  30. Marko Said,

    Tilausnumero F1495609. Paidan koko M.

  31. Anssi Hall Said,

    Hyvää palmusunnuntaita! Täältä virvotaan tilausnumerolla F1495403. Jos arpa sattuu kohdalle, niin paidan koko olisi L.

  32. Teemu Said,

    F1496164 – Koko L

  33. LL90 Said,

    Tilausnumero F1497643 ja paidan koko L

  34. Ismo Said,

    Tilausnumero F1497787. Paidan koko XL.

  35. Pertti Viitasaari Said,

    F1497884 ja paidan koko M 🙂

  36. Jari L Said,

    Moi!

    F1499451 ja paita XL, kiitos.

  37. Valtteri Said,

    F1499654. Paita XL

  38. Joni Said,

    F1499969 M koko

  39. Mika Said,

    Tilausnumero F1500172. Paidan koko M. Boom!!

  40. JulleV Said,

    Tilausnumero on F1500243.

    Paidasta huolisin koon S, kiitos 🙂

  41. Niko Said,

    F1503610. Koko S

Add A Comment