Mika Nyyssölä

– giant killer –

Mar-9-2018

Ihan frendinä vaan sanon sulle…

Moikka!

On totuuksia ja on totuuksia. Rehellinen ihminen puhuu totta, näinhän se on. Tosin on myös ihmisiä, jotka pitää asioita totuuksina, mutta nämä ovat parhaimmillaankin vain mielipiteitä. On vissi ero sillä, mitä on asiallista sanoa ääneen ja mistä korrektina ihmisenä kannattaa vaieta. Pohditaan tässä tilanteita ja etikettiä milloin ja missä tohtii olla äänessä ja milloin vaikeneminen on kultaa. Kerrataan myös sanat fakta ja mielipide, jotka herkästi sekoittuvat keskenään.

Fakta versus mielipide

Moni sekoittaa oman mielipiteensä faktaan. Jokaisella meistä saa olla mielipide asiasta kuin asiasta, näitä ei vaan kannata sekoittaa puhtaaseen faktaan, tosiasiaan. Fakta voi olla mikä tahansa väite, joka pitää pystyä todistaa oikeaksi. Tutkimustapoja on luonnollisesti monenlaisia riippuen väittämästä. Matematiikka on esimerkiksi käsitteellistä tiedettä, jolla pystytään todistamaan matemaattisia väittämiä tosiksi. Yksinkertaista.

Tottakai jokainen meistä voi väittää minkä tahansa asian olevan faktaa, mutta ennen kuin fakta on totta, se on todistettava jollain keinon ensin todeksi. Näin ollen usein omat “faktat” ovatkin vain mielipiteitä, kun näitä ei pystytäkään todistamaan millään keinoin. Ja mielipiteitä meillä vasta onkin lähes tulkoon jokaiseen aiheeseen ja asiaan. Oh my loooooord!! 😀

Totuus ja totuus

Jos nyt puretaan ensin tämä asia, jonka aivan alussa mainitsin. Miten voi olla näitä totuuksia ja toisenlaisia “totuuksia”. Tämä liittyy puhtaasti tähän fakta- ja mielipideasiaan. Oikea totuus, tosiasia eli fakta on esimerkiksi, että kaverin musta nahkatakki on väriltään musta. Tätä tuskin kukaan lähtee kiistämään. Jos joku sanoisi mustaa nahkatakkia valkoisen väriseksi, olettaisin monen meistä lievästi ihmettelevän moista väitettä. Tällainen väite olisi absurdi, eikä tätä väittämää olisi millään mittarilla mahdollista todistaa oikeaksi. Totuus siis on, että musta nahkatakki on väriltään musta.

Jos taasen luokkatoveri sanoo kaverin mustan nahkatakin olevan ruma, tämä ei ole faktaa, tämä on vain mielipide, vaikka luokkakaveri rehellisesti kertoisikin oman “totuutensa” takista.

Totuuksien ja mielipiteiden laukominen

Voidaan pohtia mitä totuuksia ja mielipiteitä on soveliasta sanoa ääneen. Vaikka rehellisyys maan perii, kuten vanha sanonta käy, se ei aina tee totuuden kertomista korrektiksi. Ei ole asiallista sanoa esim lihavalle ihmiselle, että hän on lihava. Vaikka se olisikin fakta, tällainen rehellisyys on yksinkertaisen epäkohteliasta. Ei voi perustella olevansa vain rehellinen ja sanovansa faktoja, sillä tällainen rehellisyys ja totuuksien laukominen on ilkeää.

Joskus voi olla myös kiusallista joutua kertomaan jollekin totuuksia. Jos vaikka työpaikalla työskentelisi työkaveri, jonka hygienia ei ole hoidossa ja hien haju olisi häiritsevän paha, luokkaa virtsassa uitettu vanha sipuli. Menepäs tällaiselle ihmiselle sitten kertomaan totuus, että hiki haisee ja se häiritsee muita. :O

Toisinaan rehelliset kaverit ovat kivuliaan tärkeitä. Otetaan vaikka esimerkiksi kehonrakennus, jossa on äärimmäisen tärkeää olla rasvaton ja muutenkin lajin vaatimassa kunnossa. Kukapa haluaisin YES-kavereita ympärilleen, jotka eivät uskalla olla rehellisiä tai ammattitaidon puutteen vuoksi sanovat tämän olevan huippu kondiksessa ja luovat valheellista mielikuvaa, että ollaan aikataulussa, vaikkei sitä todellisuudessa olla? Ehkäpä halutaan miellyttää kaveriaan ja jätetään totuus sanomatta? Oli miten oli, tällaisissa hetkissä rehellinen kaveri voi olla tärkeä, jonka suusta tulee totuus, vaikka se saattaisi kirpaistakin.

Voi olla tietysti kavereita, jotka ovat joka välissä neuvomassa. “Ihan frendinä vaan sanon sulle, että ton kanssa ei kannata följata...” tai “Ihan vaan kaverina sanon, tota merkkiä ei kannata ostaa..” Ollaan joka paikkaan tunkemassa mielipiteitä, neuvomassa ja ohjaamassa oikeaan suuntaan. Tällainen “rehellisyys” voi olla rasittavaa ja täysin turhaa. Voi itseasiassa olla, että tällaiset kaverit yrittävät vain pönkittää omaa egoaan ja saada kaikki muut ympärillään tuntemaan itsensä mitättömältä. Ole mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Parempi olla yksi hyvä ystävä kuin sata kaveria.

Todelliset ystävät ovat harvassa

Ystävien kohdalla ollaan yleensä rehellisiä, mutta toki silloinkin tiettyjen rajojen sisällä.  Se millä tavalla asiat sanotaan, on merkitystä. Ystävälle tulee ja pitää olla rehellinen, mutta toki kannattanee miettiä mistä on rehellinen ja miten ilmaista asiansa.

Itselläni on hyvä ystävä, jolla on ronski huumori. Ystäväni on myös todella rehellinen, joka sanoo omat mielipiteensä suoraan, mutta samalla kunnioittaa toisen mielipidettä. Mikä parasta, hän on myös äärimmäisen luotettava ihminen, todellinen ystävä, josta saa tukea pahimmassakin hädässä.

Kun tapasimme aikoinaan, en aluksi osannut ottaa ystäväni rehellisiä kommentteja vastaan niin sanotusti oikein. Saatoin loukkaantua vain siksi, etten osannut suhtautua oikealla tavalla toiseen. Myöhemmin ymmärsin, että tämä “vittuilu” olikin sitä välittämistä. Nykyään osaan suodattaa pahimmat “huumorit” ja kommentit, enkä loukkaannu. Iso osa tästä on siinä, että tunnen ihmisen nykyään huomattavasti paremmin kuin alussa. Tiedän aidosti ja oikeasti, että tämä ihminen välittää myös minusta. Tällaisessa tapauksessa rehellisyys ja rehellisesti puhuminen on sellaisella tasolla, että pystyy vastaanottaa asioita huomattavasti eri tavalla kuin tuntemattoman ihmisen kanssa. Hyvä ystävyyssuhde on melkein kuin parisuhde. Sen on käytävä läpi melkeinpä samat vaiheet mitä parisuhteessa käydään niin hyvässä kuin pahassa, jonka jälkeen päästään sellaiseen tilaan ystävyydessä, että se on syvempää kuin kaveruus.

Kritiikin antaminen ja vastaanottaminen

Nyt tullaan jännään asiaan. Nimittäin kritiikkiin. Mielipide verhotaan usein kritiikkiin. Halutaan antaa kritiikkiä vaikka todellisuudessa halutaankin kertoa vain oma mielipide asiasta. Oikeaan ja rakentavaan kritiikin antoon kuuluu myös selkeät perustelut. Harvemmin perusteluja kuitenkaan kuulee, tai se on tyyliin “mun mielestä toi on paska”.

Kun sitten annetaan tälle kritiikille (mielipiteelle) vastine, se yleensä kuitataan huonolla kritiikin sietokyvyllä tai että kritiikki olisi mennyt tunteisiin, “ihon alle”. Toisin sanoen, ja varsinkin internetissä, on lähes mahdotonta antaa vastinetta jollekin kritiikille, koska tämä alkuperäinen mielipide on joko “vain kritiikkiä” tai sitten kritiikkiä ei osata ottaa vastaan. Jokseenkin paradoksaalista, koska jos halutaan jotain kritisoida, siitä luonnollisesti odotetaan vastinetta. Kuitenkin vastine on silloin tunteisiin menemistä tai huonoa kritiikin sietokykyä.

On totta kai hyvä olla kriittinen varsinkin nykypäivänä, kun internet on pullollaan niin oikeaa kuin väärää informaatiota. Kriittinen suhtautuminen kaikkeen tekee kuitenkin elämästä varsin haasteellisen. Itse haluan antaa asioille mahdollisuuden ensin. Totean sitten myöhemmin onko syytä olla kriittinen, kun olen kasannut tarpeeksi omakohtaista kokemusta ja näkemystä asialle. En haluaisi, että lähtökohtaisesti kaikkeen tulisi olla kriittinen ja suhtautua ehkä jopa epäilevästi jokaiseen mahdolliseen asiaan. Silloin mennään jo sille foliohattu- ja salaliittoteorian maailmaan ja se on loputon suo, josta ei ole poispääsyä.

Älä välitä

Jos ja kun kohtaa mielipiteitä, tällaisiin tulisi suhtautua välinpitämättömästi. Jokaisella meistä on aina jotain sanottavaa ja mielipiteitä. Ei kannata lähteä elämään toisia varten vaan eletään elämää itseämme varten. Tehdään asioita itsellemme ja pyritään onnellisuuteen siinä samalla. Kaikkia ihmisiä ei yksinkertaisesti voida miellyttää. Niinpä tehdään niin, että miellytämme vain itseämme ja jos siinä samalla joku muukin kokee samaa tunnetta, se on vain plussaa!

Mika päättää saarnansa tähän! 😀


Muistahan Octane diili ja osallistu kilpailuun!

klikkaa kuvaa alla!!

Posted under Uncategorized
  1. Tomi Said,

    Hieno kirjoitus!

  2. Mika Said,

    Tomi: Kiitsa! 🙂

  3. Tomas Luoto Said,

    Ihan asiallinen saarna. Erityisesti mielipide-kritiikki osio osui todella hyvin.

  4. Joona Said,

    Joskus on myös näitä ihmisiä, joilla on joka asiaan mielipide. Se mielipide on heidän mielestään aina fakta ja jos ne ”faktat” kyseenalaistetaan, siitä suututaan ja aletaan inttämään ja väkisin koitetaan myydä se mielipide toisille. 😀

    Sain muuten tuossa sun kirjan lahjaksi ja tässä lomalla ahminut sitä ja koittanut säästellä ettei loppuisi liian nopeasti. On muuten hyvä kirja. Tämä oli mielipide ja fakta! 😀

  5. Mika Said,

    Joona: tää on kyl niin totta. Näitä ihmisiä löytyy. Kiva kuulla että kirja on lukemisen arvoinen!!

  6. Mika Said,

    Tomas Luoto: Joo, toi kritiikin sieto on aina melkoisen yleinen kortti, joka vedetään hyvin usein esiin.

  7. lekak Said,

    Moi! Olisi kysymys liittyen tuohon Boltiin, jota juuri tilasin tukulta.

    Siinähän on tuossa yhdessä annoksessa (45g) suhteellisen vähän proteiinia, vain noin 16g. Eikö yleensä jos palkkaria käyttää niin kannattaisi ottaa vähintään puolet enemmän prodee?

  8. Mika Said,

    Lekak: Tuossa on ideana vain pärjätä kotiin asti, kuten palkkarin ide muutenkin on, että katkaistaan katabolia ja sen jälkeen kotona syödään kunnon ateria, jossa riittävästi proteiinia ja hiilaria. 16g siis on riittävä tuohon. Voithan toki lisätä esim mitallisen Whey-100:sta tuohon yhden BOLT-annoksen lisäksi, jolloin boostaat protskun määrää. Tuossa on kuitenkin erinomainen aminohappoprofiili sekä hydrolysoitu heraproteiini Optipep™ esipilkottuine proteiiniketjuineen. Nämä varustaa kropan di- ja tripeptideillä, jotka imeytyvät nopeammin kuin luonnollinen heraproteiini.

Add A Comment