Peltomaa update
Kolme viikkoa kulunut, kun viimeksi nähtiin Harri Peltomaan kanssa. Aika siis tsekata kondis. Kolme viikkoa ja viisi kiloa kevyempänä Harri “The Quadzilla” Peltomaa jo malttamattomana odotteli salin ulkopuolella, kun meikä löntysteli paikalle. Ensisilmäyksellä ainakin naama oli muutamaa kaliberia hoikempi, entä sitten muu kroppa?
Pienet treenit pohjille ennen poseja. Meikä väänteli taas omia rimpulakoipiani, kun Harri pumppaili menemään rintaa ja käsiä. Kun noita Harrin reiskoja katseli, niin kyllä niistä olisi voinut pihviä irrota vähän muillekin. Miehen etureiskat ovat nimittäin vähintäänkin hurjan kokoiset. Sviippiä löytyy ja paksuutta sekä muotoa on jo melkeinpä naurettavan paljon.
Katsokaa nyt tätä kuvaa!

Pohkeet toki voisi olla aavistuksen verran isommat, sillä nuo reidet ovat erittäin dominoivat ja pohkeiden paksuus toisi balanssia jalkoihin lisää.
Treenien jälkeen siirryimme pukkariin posettelemaan ja katselemaan kuntoa. Kyllähän se viiden kilon pudotus jo näkyi kropassa. Vatsan seutu oli huomattavasti kaventunut, kylkien nahka osoitti selkeää ohenemista, selkä erottui paremmin kuin viimeksi ja kokonaisuudessaan kroppa oli tiivistynyt.
Lisää työtä tarvitaan sekä paljon aerobista, jotta saadaan rasvat liikkeelle ja kroppa aina vain kireämmäksi. Tiukalla aikataululla mennään, mutta tahto on kova ja lauteille on tarkoitus nousta 12 viikon kuluttua. Harrin paino on tällä hetkellä 97,5 kg ja kymppi pitäisi vielä repiä siitä pois. Itkua ja hampaiden kiristelyä on siis Porissa päin kuultavissa. Noh, ei ehkä itkua, mutta kyllä mies saa vetää sata lasissa ja nälkä kannoilla! Aerobista Harri taitaa vedellä jo aika monen tunnin verran viikossa ja salillakin käydään seitsemänä päivänä. Kovasti vain tsemppiä Porin isoimmat etureidet omistavalle Harrille. Nöyränä mennään!
Tässä kuvasaldoa:
Tuplat!

Rintapose.

Tuplat takaa.

Harri ja mä.

Updatea Harrista sitten taas parin viikon kuluttua! C Yah!
Posted under NyysBlog














