Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for February, 2009

Feb-23-2009

Posettelua salilla 2

Terse taas.

Tänään pumppailua salilla. Kevyesti selkää. Tein alkuun taaas ne pakolliset leuat (5×15), mutta sen päälle vain kevyttä nitkuttelua kulmasoutua vipuvarsilaitteella ja pulloveria ristikkäistaljassa. Olkapäille satunnaisia sarjoja vipunostoja kässäreillä.

Poseharjoittelua oli pumppailun jälkeen luvassa. Porista asti taas körötellyt Peltomaan isäntä ja salimme tutumpi kasvo Ryödin Jussi olivat tehneet meikäläisen kanssa treffit salille, tarkemmin sanottuna salin pukuhuoneeseen. Molemmat miehet ovat siis syksyn kisoja ajatellen päättäneet pistää esiintymiset ja poseeraukset viimosen päälle kuntoon.

Harri oli tehnyt kotiläksynsä suhteellisen hyvin ja takaposeeraukset olivat jo huomattavasti helpomman näköisiä kuin edellisellä kerralla. Yhä pientä jäykkyyttä on havaittavissa varsinkin leveäselkä edestä-posessa. Voimailutausta on osittain syynä olkapäiden jäykkyyteen, joka hieman näkyy juuri sellaisissa asennoissa joissa tarvitaan ylävartalon liikkuvuutta. Venyttelyä, keppijumppaa ja hierontaa. Käsiin tarvitaan hieman muotoa lisää. Etenkin hauiksiin lisää huippua, sillä yhä megamassiiviset  olkapäät dominoivat jopa liikaa etutuplissa. Etureidet yhä megaisot ja kisoissa varmasti erittäin paljon huomiota herättävät.

Juhalla toimi hienosti sivuposeeraukset, kuten rinta sivulta ja ojentajapose. Tuplat edestä oli jäätävä isojen hauiksien ansiosta. Pientä hienosäätöä saa kuitenkin vielä tehdä käsien kulmissa ja jalkojen asennoissa. Hankalaksi poseasennoksi osoittautui leveäselkä takaa, jossa Juhalla on hieman taipumusta ylijännittää latseja. Tämä pose onkin monille yllättävän vaikea, sillä uskomatonta kyllä, leveäselkäposessa ei juurikaan tarvitse latseja jännitellä. Riittää, että selän saa rennosti auki leviämään. Kun se ollaan saatu, aavistuksenomainen jännite uloimpiin siipilihaksiin ja selkä on todella komean näköinen.

Poseeraaminen on erittäin raskasta ja vastaa jopa kovaa aerobista. Hiki lentää huolella, kun saa puhallella ilmoja keuhkoista ja samalla jännitellä lihaksia. Herrat kuitenkin jaksoivat urheasti ainakin yli tunnin harjoittelut ilman minkäänlaista kitinää. ;) Dieetillä on mukava harjoitella sujuvasti poseerauksia, kun pohja on luotu vielä tässä vaiheessa, kun energiaa löytyy vaikka muille jaettavaksi.

Tässä kuvaa poseharjoitteluista:

peltomaa1.JPG

peltomaaryodi3.JPG

peltomaaryodi2.JPG

ryodi1.JPG

peltomaaryodi1.JPG

Juu, pitihän se meikänki änkee kuviin…

ryodima.JPG

Yhteismousti, beibe! :)

peltomaaryodima.JPG

Posted under NyysBlog
Feb-22-2009

Ojentajatreenit + video

 oikkari.jpg

Heippa. :)


Lauantaipäivä ja toisilla varmasti oikein mukava ja ansaittu vapaapäivä. Meikäläiselläpä aamu käynnistyi ojentajatreeneillä, jonka jälkeen kiiruhdin vielä töihin. Salilla oli kuitenkin kivaa ja kuvattiin vielä liikkeet ojentajille, jottei jää kenellekään epäselväksi mitä tehtiin. Kuvan laatu videossa on taas ihan surkea, mutta ei anneta sen haitata, kunhan liikkeet näkyy jotenkuten.

Ekana liikkeenä tein kapeaa penkkiä. Pidin vielä jalkoja ylhäällä, jotta liike olisi mahdollisimman hankala.

Sarjat:

  • 15×60kg
  • 15×60kg
  • 15×80kg
  • 12×100kg
  • 6×120kg

Ranskalainen punnerrus tehtiin myös jalat penkillä ja vielä kulmassa niin, ettei olkavarsi liikkunut juuri lainkaan. Tällä tavalla saadaan ojentaja hyvin eristettyä eivätkä apulihakset, kuten rintalihakset ja olkapäät pääse osallistumaan liikkeeseen.
Sarjat:

  • 15×28kg
  • 15×38kg
  • 15×48kg
  • 8×58kg

Pushdown narulla ristikkäistaljassa eristää ojentajat uskomattoman hyvin. Liikkeen teen vielä niin, että vien kädet yhdessä melkein alas asti ja vasta alhaalla avaan kädet, jolloin ojentajiin saa extrahyvän supistuksen.
Lopuksi tein vielä niskantakaa ojennuksen käsipainolla. Se on erittäin hyvä pumppiliike loppuun, jolla saa rutistettua viimeisetkin mehut ojentajista pois!

* * *

Alhaalla linkki tuohon ojentajavideoon.

*VIDEO*

Posted under NyysBlog
Feb-19-2009

Oksutreenit jaloille

face1.jpg

Eilen oli jalkapäivä. Stigun kanssa treffit Danalla. Stiguhan on siis dieetillä kevään GP-kiertuetta varten ja miehen fyysinen kunto on jo todella kova. Eilisissä treeneissä sain havaita sen erittäin hyvin. Aloitettiin Smith-kyykyllä. Stigu sanoi, että tehdään just sellainen treeni kuin meikä haluaa, hän kyllä jaksaa tehdä mitä vain. Ajattelin, että poika on dieetillä ja väsymys painaa, pistetään kaveri koville sitten. Mitä kävikään?
Smithiin pari lämpösarjaa alle. Painot 82kg (tanko painaa 32kg, siksi tuo 2kg kummittelee tuolla) ja kymppi pohjille. Sitten 122kg ja sillä 6 toistoa, jonka jälkeen 162kg ja sama kutonen. Seuraavaksi 182kg ja yhä sama kuusi. 202kg tankoon ja kutonen. Stigu sen kuin painoi menemään.  Lisää malmia äijä huusi. 222kg tankoon ja sillä 6 toistoa. Smith-tangolla kyykkääminen on hieman helpompaa kuin vapaalla tangolla, mutta olin erittäin tyytyväinen että jaksoin ihan kevyesti nostaa nuo kaikki.

Lopuksi Stigu heitti haasteen, 102 kilolla 25 toistoa putkeen. Sain tehtyä 30 toistoa 102 kilolla ja olin ihan loppu. Stigu itse paiskoi menemään 50 toistoa. On se kone. Seuraavaksi reiden ojennusta kolme sarjaa 12 toistoa. Ne vielä jaksoin tehdä kunnes rupesi heikottamaan huolella. Viimeisin pumppisarja 102 kilolla sai meikäläisen voimaan pahoin. Stigu tosin jaksoi tehdä vielä askelkyykyt ja reiden koukistukset, kun meikäläinen teki tuttavuutta wc:n pöntön kanssa.

Loppuaika menikin huilien ja seuraten sivusta, kun toinen iloisena veteli jalkatreenejään loppuun.  Huomasi brutaalilla tavalla kuinka aerobisen kunnon osuus on tärkeä tuollaisissa kuolematreeneissä, joissa ei ollut taukoja lainkaan. Tällainen 89 kiloinen pullasorsa putosi pelistä saman tien.

Smith sarjat:

  • 10×32kg
  • 10×82kg
  • 6×122kg
  • 6×162kg
  • 6×182kg
  • 6×202kg
  • 6×222kg
  • 30×102kg

Ei muuta kuin hyviä oksureenejä kaikille! Nam.

Posted under NyysBlog
Feb-19-2009

Old school Mama’s meatballs

meatballs.jpg

Tässä hc-bodareille ähkyruokaa ja erittäin herkullista sellaista.

Näitä tarvitset:

  • 800g 5% naudan jauhelihaa.
  • 1 kananmuna
  • 1 vanha sämpylä(tuorekin käy)
  • 0,5 dl maitoa
  •  1 sipuli
  • 2 kynnetöntä valkosipulia
  • 1000g paseerattua tomaattia
  • tabascoa
  • 500g spagettia
  • juustoraastetta
  • ketsuppia

Ensin teet lihapullat. Murenna se vanha sämpylä kulhoon ja kaada puol desiä maitoa päälle. Anna ihan hetken maidon imeytyä sämppärinmurusiin ja sillä välin voit pilkkoa sipulin pieniksi paloiksi. Viskaa sipulihake sekaan. Sitten 800 gemmiä jauhelihaa mukaan joukkoon iloiseen ja päälle vielä raaka muna sidosaineeksi. Sitten sormukset pois sormista ja kädet puhtaaksi, on aika to get your hands dirty!  Sotke kaikki yhdeksi isoksi mössöksi ja rupea muotoilemaan pieniä lihapullia.

Laita valmiit pikku palleroiset uunin pellille leivinpaperin päälle. Uuni 200 asteeseen ja valmiit meatballssit 30 minuutiksi uuniin. Sillä välin voit rakentaa herkullisen kastikkeen pallukoille.

Meatballs-kastike valmistuu hurjan helposti. Pilko kynnettömät valkosipulinkynnet silpuksi. Kaada kattilaan paseerattu tomaatti ja lisää tilkka vettä, jotta kastikkeesta tulee hieman juokseva. Valkosipulihake sekaan ja pirskottele tabascoa mielesi mukaan. Laita spaghetti kypsymään ja ota uunista kypsät meatballssit ja nakkaa kattilaan kastikkeen joukkoon. Tarjoile kypsän (al dente) spaghetin kera. Päälle voit ripotella juustoraastetta ja spruitata ketsuppia jos mielesi tekee!

Helppoa ja hyvää! :)

Posted under NyysBlog
Feb-15-2009

Pena-ja habavideoo

Lupailinkin tossa, että kuvataan vähän treenejä. Tänään oli vuorossa rintaa ja haukkaria, joten ei muuta kuin kamera käteen ja reenaamaan. Rinnalle taas sitä 2×6 settiä ja painot nousseet jo 150 kiloon. Nyt kuitenkin alkaa jo tuntumaan siltä, että taidan jatkossa nostaa enää sen 2,5 kiloa per treeni. Molemmat kyynärvarret jotenkin rasittuu ja kipeytyy noiden penkkien seurauksena. Kipu muistuttaa hieman penikkatautia säärissä. Samanlainen arkuus iskee kyynärvarren lihaskalvoihin, jotka sitten painaa ulnaan molemmissa käsissä.

bully.jpg

Vipuvarsi vinopenaa ja ristikkäistaljaa penkin lisäksi oli tarjolla. Haboille tehtiin tuettua hauiskääntöä seisten. Tuettua siten, että käytössä oli sellainen hassu tukirauta joka pujotetaan kaulaan joka sitten estää olkavarren liikkeen hauiskäännössä. Kannattaa katsoa video. Keskitettyä hauiskääntöä superina ensin seisten scotissa ja sitten istuen reiden päällä. Loppuun maaten ristikkäistaljassa.

Hyvät treenit saatiin aikaiseksi ja kivaa oli. Nyt vain tasaista syömistä puoleen yöhön asti ja sitten nukkumaan. Huomenna on vielä yksi vapaapäivä kunnes ihana uusi työputki alkaa.

Alla linkki videoon:

 

*VIDEO*

Posted under NyysBlog
Feb-15-2009

Ei se ilta siinä ollut

But wait, there’s more!

Velikulta tuli vielä ex tempore-visiitille ystävänpäivän kunniaksi. Päätin laittaa old school mama’s meatballsseja valkosipulilla höystetyssä tomaattikastikkeessa ja spaghettia. Velipoika vetäisi 380 grammaa lihapullia ja varmaan puoli kiloa spaghettia parin oluen kanssa. Äijä meni ihan ähkyyn loppuillaksi.

valenteve.JPG

Katseltiin musavideoita telkusta sekä Time warp-sarjaa. Ilta meni siis erittäin rattoisasti.

valenteve1.JPG

Pientä posettelua, tätä siis tapahtuu hyvin harvoin meillä…

valenteve2.JPG

Meidän perheellä on aina tapana pikkaisen pelleillä, kun ollaan yhdessä. Tänäänkin homma meni kutakuinkin totaaliseksi sekoiluksi. Two monkeys…

valenteve4.JPG

My retard brotha and me. :) Pakko repeillä tälle joka kerta ku näen, ilme tolla veljellä on niiiin hyvä.

valenteve3.JPG

Lopuksi pieni doubles check. 88 kg.

valentines-doubles.JPG

Posted under NyysBlog
Feb-14-2009

Valentine’s Day

 valentines-day-meal3.JPG

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Oltiin tänään shoppailemassa ja syömässä oman kultuni kanssa. Mukava päivä oli. Yritettiin mulle ostaa jotain kivaa paitaa, mutta mitään kivannäköistä ei kuitenkaan löytynyt. Tytölle taasen tarttui mukaan jotain kuteita, niille nyt aina löytyy jotain. Salit sai tänään jäädä, sillä huomenna sitten taas käydään energisinä ja iloisina raudan kimppuun. Vapaapäivä tulikin kyllä ihan tarpeeseen ja sai ihan ilman mitään stressiä nautiskella rennosta päivästä Kampin hienolla ostarilla. Ainoa mikä tuolla ärsyttää on ne fakin excuse me-tyypit, jotka koko ajan haluavat hieroa jotain rasvaa sun tumppuihin. Kävelee siellä vaikka sata kertaa niiden ohi, huuhuilee ne silti joka kerta uudestaan “excuseme, excuseme, some lotion maybe”?! Can I see your hands?

-No et saa nähdä mun käsiä, ***tana…!

Syömään mentiin johonki intialaiseen syömälään ja tilattiin kanat ja lampaat. Oi, kuinka tykkään siitä naan-leivästä ja kermakastikkeesta. Tarjoilija sytytti tulitikulla oikein kynttilänkin siihen pöydälle. Meinasi vanhan karjun silmäkulmaan oikein kyynel vierähtää. Olen melkein varma, että ainakin oikean silmän silmämuna kostui jonkin verran. Romanttinen ystävänpäiväillallinen intialaisessa, jogurtti tuoksui ilmassa ja vinkumusa soi taustalla!

valentines-day-meal2.JPG

Kun ruoka on pöydässä, ei voi muuta kuin hymyillä!

valentines-day-meal.JPG

Happy Valentine’s Day!

Posted under NyysBlog
Feb-14-2009

Flunssa voitettu, reenit jatkukoon!

Heippa vaan kaikille!

Vihdoinkin flunssa on taitettu ja treenejäkin takana jo useampi. Käydäänpä samoin tein niiden kimppuun.

Maanantaina Stigun kanssa rintaa ja habaa.

Miken 2×6 jatkui jo 145 kilolla penkissä jonka jälkeen pec-decciä, vinopenaa käsipainoilla 3 sarjaa (40kg) ja superina ristikkäistaljaa päälle. Hauiksille habakääntöä istuen kässäreillä (painot tais olla 20kg-28kg). Sit superina kohdistettua hauiskääntöä ensin seisten scott-penkissä ja sit istuen reiden päällä. Lopuksi vielä ez-tangolla seisten 3 sarjaa 12 toistoa (painot 40kg).

Tiistaina selkäpäivä tyttöystävän ihastuttavassa seurassa.

Aloitettiin kylmän rauhallisesti leuoilla. Olen huomannut tuon leveällä otteella tehdyn leuanvedon osuvan käsittämättömän hyvin siipilihaksiin. Brutaalisti revin sen 5×15 omalla painolla. Aamutreenit olivat taas kyseessä, joten väsymys painoi eikä millään olisi jaksanut, mutta urheasti vaan painoin menemään. Alataljaa 4 sarjaa 10 toistoa (painot 50, 60, 70, 80kg). Mehut olivat aika vähissä enää siinä vaiheessa. Pacificcia loppuun muutama sarja olin finished! Tehtiin myös hieman vipareita olkapäille ja pari sataa toistoa vatsoja.

Emma ja Reza olivat myös salilla, joka aiheutti sen, että varastin Emman kameran ja ikuistin iloisen hetken! Kävimme treenien jälkeen lounaalla ja jutustelimme pitkät pätkät. Kiitos hyvästä seurasta E ja R!

mikajaemmajareza.JPG

Keskiviikkona välipäivä.

Torstaina jalat!

Tätä treeniä olin odotellut. Päätin piiitkästä aikaa tehdä kyykyn vapaalla tangolla smith-tangon sijaan. Ajattelin myös mennä mahdollisimman isoihin painoihin, joten tepsuttelin suosiolla metallihäkkyrän sisään kyykkäämään, jotta tukiraudat turvaisivat terveyteni jos jotain sattuisi.

Lämmöt siis alle ja venyttelyä. Takamaan Tomppakin sattui samoihin aikoihin treenaamaan massiivisia peksejä, joten sain vielä koviin sarjoihin kaverin taakse luomaan uskoa ja turvaa. Latasinkin vikaan settiin kaiken ja Tomi taakse. Mielestäni pääsin vielä erittäin syvälle eli mitään polven joustoja ne eivät olleet.

Sarjat kyykyssä:

  • 20×20kg
  • 10×60kg
  • 10×100kg
  • 5×140kg
  • 3×160kg
  • 3×180kg
  • 7×200kg

Seuraavaksi hyökkäsin hackkiin jossa 3 sarjaa kutosia, 30kg, 60kg, 90kg.

Siitä samoin tein prässiin jossa pumpaten 280kg 5×10.  Reiden koukistukset maaten 5×15 35kg. Pohkeita aasinnostovekottimessa 5×10-15, painot 170kg-270kg.

Perjantaina oli valmennettavia sallilla, joten treenit olivat volyyminä. Tehtiin olkapäät, rinta ja ojentajat. Ekana liikkeenä tehtiin pystypunnerrus ilman selkänojaa 4×12 painot minulla 24-30kg. Pystysoutu ristikkäistaljassa v-kahvalla 5×15. Rinnalle vinopenaa ja pec-decciä. Ojentajille ranskalaista punnerrusta ja niskantakaa kädenojennusta käsipainoilla.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko ja flunssasta jäljellä enää kevyt yskä.

Hyviä treenejä kaikille,

T: Mika. :)

Posted under NyysBlog
Feb-8-2009

Posettelua broidilla

Eilen eli lauantaina olimme porukalla veljeni luona istumassa alkuiltaa.

iltamat-roidilla-b02.JPG

Mukana oli myös hyvä ystäväni Jari “the big wheels” Leskinen. Jari on noviisien suomenmestari kehonrakennuksessa. Katseltiin syömisten ja juomisten ohella hauskoja videoita ja kuunneltiin hyvää musiikkia. Hauskaa oli.

iltamat-roidilla-b03.JPG

Kuten aina tällaisessa porukassa, jossa on laatubiiffiä enemmän kuin normaalisti, homma päätyy pousailuihin.

iltamat-roidilla-7.JPG

Jari päätti haastaa 101 kilon ruhollaan 88 kiloisen PM-mestarin tuhoisin seurauksin.
iltamat-roidilla-8.JPG

Jukkaakin Jari kovasti yllytti, mutta veli totesi: “meh”. :)

iltamat-roidilla-6.JPG

Taistelu käynnissä.

iltamat-roidilla-2.JPG

Lopulta saatiin myös vastahakoinen velikin poseiluun mukaan.

iltamat-roidilla-4.JPG

Ilta jatkui ravintolassa. Jari ei tainnut tykätä, kun annoin suukon sille Mamassa….

iltamat-roidilla-b01.JPG

Sitten asiasta Emmerdaleen.

Moni varmasti tietää sarjan Emmerdale, joka on pyörinyt telkkarissa suurin piirtein ikuisuuden. Tänä aamuna sitten sain puhelinsoiton faijaltani, että joku tuttu kuulemma näkyi Emmerdalen webkamerassa. Noh, oma äitylihän se siellä vilkutteli. Reissu Emmen kuvauspaikalle ja vuotuiseen gaalaan oli kuulemma erittäin onnistunut. Kuvista päätellen lunta näyttäisi olevan vähintäänkin saman verran kuin täällä. Kyllä teknologia on ihmeellistä, samaan aikaan juttelin mutsin kanssa puhelimessa ja katselin hänen tepasteluaan Englannissa nettikameran kautta livenä.

emmerdale-webcam.jpg

emmerdale-webcam2.jpg

Koko viikkoon en ole salilla käynyt vaan potenut flunssaa ihan kiltisti  kotona. Huomenna olisi vihdoinkin  treenit Stiguliinin kanssa. Toivottavasti jaksaa treenata. Vielä tässä pohdin uskallanko tehdä sen 2×6 jo 145 kilolla. Varsinkin ku oon vielä vähän puolikuntoinen. Saas nähä.

Posted under NyysBlog
Feb-4-2009

Ja taas flunssa…

 Kuoleman joutsen by me, not Lee Priest ;) arm.jpg

Just ku kaikki kulki niin hyvin, niin eikös sitten flunssan paholainen pitänyt iskeä maanantain ja tiistain välisenä yönä. Jo maanantaina huomasin yskän pahentuneen. Yskää oli ollut jo viikonlopun ylikin, mutta ajattelin sen menevän ohi. Nyt vapaapäivä ja kotona potemassa paskaa oloa pois.

Lauantaina kiskaisin sen selkätreenin minkä uhkailinkin tekevän. Oli kyllä aamulla hiukan raskasta vääntää 5×15 omalla painolla (88kg), mutta sain kuin sainkin tehtyä kaikki sarjat.

Sunnuntaina oli taas vuorossa jalat, joten töiden jälkeen painelin iloisena salille. Yksin treenatessa ei kuitenkaan uskalla ottaa ihan täysillä, joten päätin tehdä kyykyt smith-koneessa. Siinä on helpompi tehdä kyykkyä ja altakin pääsee nätimmin pois jos vaikka jotain sattuu. Hyvät sarjat sain kuitenkin aikaiseksi:

Smith-kyykky

  • 10×40kg
  • 10×80kg
  • 10×80kg
  • 10×120kg
  • 6×150kg
  • 3×180kg
  • 3×200kg
  • 3×220kg

Prässi

  • 15×280kg
  • 15×280kg
  • 15×280kg
  • 15×280kg
  • 15×280kg

Reiden koukistus maaten, suorinjaloin mave ja pohkeita lukuisia sarjoja vielä loppuun. Treenit olivat jalkojen osalta pulkassa.

Maanantaina oli vuorossa rinta ja haba. Tisseille on menossa tuo Miken 2×6 penkissä. Hyvin on lähtenyt käyntiin. Aloitin 130 kilosta ja joka rintatreenissä on painoja nostettu 5 kiloa. 2×6 130kg, 135kg ja nyt oltiin jo 140 kilossa. Hyvältä tuntui ja sain nostot tehtyä hallitusti.

Tokaksi liikkeeksi tein vipuvarsi vinopenaa.

Sarjat (painot per puoli):

  • 10×25kg
  • 10×45kg
  • 10×60kg
  • 10×75kg
  • 9+1(avustettu) x85kg

Loppuun 5 sarjaa ristikkäistaljaa 15 toistoilla.

Haboille tehtiin hauiskääntöä levytangolla 3 sarjaa 12 toistoilla. Painot oli kevyet 40kg ja habakoneessa loppuun polttavat 5×15 maratooni 15kg-30kg.

Hyvin on siis kulkenut ja mielenkiintoista nähdä kulkeeko nyt jatkossakin, kunhan tämä saakutan flunssa ensin voitetaan.

Ei muuta kuin kaikille flunssaisille lukijoille parantumisia vaan ja niille jotka ovat onnistuneet välttymään, tsemppiä treeneihin!

Posted under NyysBlog