Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for June, 2008

Jun-30-2008

Mihin tämäkin maailma on menossa?

UFS-keskusteluforum, keskustelua harjoittelusta ja ravinnosta. Näin lukee forumin etusivulla. Sisältö on kuitenkin aivan jotain muuta. En juurikaan eksy lukemaan kyseistä forumia, mutta ystäväni soitti ja kertoi siellä taas parjattavan minua sekä Sirénin Mikaa. Oli threadia lyöty pystyyn tyyliin Nyyssöksen(?) naama vituttaa. Mike lähinnä nauraa asialle, sillä sehän on ilmaista mainontaa hänelle. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Pyysin kuitenkin palstan pitäjää poistamaan kyseisen noitavainon ja niin hän tekikin.

Nimimerkkien takaa on helppo herjata ja luullaan, että voidaan julkisesti sanoa mitä vain joutumatta vastuuseen. Näinhän ei ole, sillä ennakkotapauksiakin on Suomessa esim. syytteiden nostamiset Kurosen herjaajille.

Forumilla hetken kuitenkin seilailtuani eksyin off-topic-keskusteluun klassikkovideoista joita sai linkittää threadiin. Hauskan vauvanauruvideon jälkeen eräs nimimerkki oli postittanut linkin videosta ja alla luki klassikko! Klikkasin sitä (huom tuonne forumille pääsee siis aivan kaikki ihmiset ilman, että on rekisteröitynyt!!) ja linkitys johti karmaisevaan päänkatkaisuvideoon!!?

Ilmoitin kyseisestä postituksesta moderaattoreille ja toivoin, että linkitys poistettaisiin jo pelkästään hyvän maun puitteissa. Mutta ei! Linkin alle oli ilmestynyt vain pieni varoitusteksti jossa kerrottiin kyseisen linkin olevan vuosien takainen päänkatkaisuvideo ja mainittiin, että näin rankkoihin materiaaleihin pitää laittaa varoitukset??! Mihin tämä maailma on menossa? Jo sellaisellakin törkyforumilla kuin Suomi 24 on säännöissä kohta, joissa kielletään linkitys rikolliseen materiaaliin, kuten eläimiin ja ihmiseen kohdistuvaan väkivaltaan. Täytyy aina muistaa, että osa käyttäjistä on alle 18 vuotiaita, joten tuollaisten väkivaltavideoiden levittäminen on käsittämätöntä! Ymmärtääköhän kukaan pointtiani tässä kirjoituksessani? Haluaako UFS-keskusteluforumin ylläpito pitää tuollaisia videoita hyväksyttävinä, jos niiden annetaan siellä olla? Miksi kukaan ylipäätään voi pitää tuollaista hyväksyttävänä tai haluaa edes nähdä kyseisiä kauheuksia?

Mihin on kadonnut terve maalaisjärki ihmisiltä?

Lisäys:

Löytyy sitä maalaisjärkeä sittenkin!

Kauheusvideot poistettiin ja näennäisesti maailma on parempi paikka, kiitos siitä UFS:n ylläpito. Johtuen inhimillisistä tekijöistä video saatiin poistettua vasta vuorokausi sen jälkeen, kun olin raportoinut siitä. Toivon kuitenkin, ettei tuollaisia pahuuksia missään leviteltäisi ja jos näin tehdään, tulisi niiden levittäjät joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. En edes tarkalleen tiedä luokitellaanko ihmisiin/eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa sisältävien videoiden levittäminen rikokseksi? Jos näin ei ole, pitäisi lakiin tulla muutos näiltä osin. Ei tervejärkiset ihmiset tuollaisia katsele taikka levitä niitä.

 Peace and love!

Posted under NyysBlog
Jun-21-2008

Juhannus 2008

Jees!

blogiin01.jpg

Juhannus tuli ja kivaa oli. Oltiin perheen kesken grillaamassa ja “pippuri, pippuri” päästiin illan  vesisateen alta pakoon, joka alkoi juuri sen jälkeen, kun olimme saaneet ruoat sisään.

Pingotin Jussina

blogiin02.jpg

Ehdittiin siis hieman nauttia Suomen koleahkosta suvesta. Tunnelma oli kuitenkin katossa ja grilli lyötiin kuumaksi!

Grilli on sytytetty! 

blogiin03.jpg

Nautaa oli kilotolkulla, sillä oli niitä syöjiäkin, kuten isokokoinen “pikku” veljeni, Jake!

Pihviä!

blogiin04.jpg

Oma grillaaminen ei sitten tahtonut onnistua kaikelta poseeraamiseltani, joten äitini saapui avustamaan.

Most muscular, baby!

blogiin05.jpg

Pihvien lisäksi paistoimme muurinpohjalla perunaa, kesäkurpitsaa, parsakaalia, sipulia yms. Nam! Vihannekset maistuivat extrahyviltä pihvien kera.

Laatulihaa ja vihanneksia samassa kuvassa…

blogiin08.jpg

Kun viinaa otetaan niin eiköhän rupea suukin soimaan. Tässä kuvassa veljekset tukkanuottasilla.

Älä sä rupee mulle…

blogiin06.jpg

No ei nyt sentään. Veljekset kuin ilvekset. Huumoria oli koko ilta ja nauru raikasi pitkin saloa. Harmi vain säiden kannalta, ettei osunut kaunis auringonpaiste. Muuten Jussi olisikin ollut täydellinen!

Habavertailua.

blogiin07.jpg

Rentouduin ja lakkasin pingottamasta.

blogiin09.jpg

Syömisten ja juomisten jälkeen meikäläiselle yleensä käy niin, että rupeaa väsyttämään niin maan helkatisti. Näin taas kävi kaikkien mahtavien ruokien jälkeen. Ei muuta kuin sohvalle ottamaan pikku nokoset. Torkut vain jäivät lyhyiksi, kun brotha Jake  ryhtyi jekkutuulelle. Rude awakening Nalle Puhilla!

Klikkaa kuvaa niin pääset videoon!

p1000954.JPG

Hauskaa Juhannuspäivää kaikille blogini lukijoille!

Posted under NyysBlog
Jun-19-2008

Extempore

vg7g3210.jpg

Vapaapäivä.

Vesisade sotki tämän päivän suunnitellut wrong sport-kuvaukset. Ei se mitään, leffa pyörimään, kalkkunavartaita ja röstiperunoita uuniin sekä pari olutta kyytipojaksi. Tuhdin ruoan jälkeen simahdin tietysti sohvalle onnellisena, kunnes puoli seitsemän illalla puhelin soi. Siellä itse kuvausmaestro Sirén valitteli tylsyyttään ja sitä, että sovitut kuvaukset menivät pieleen. Ilma oli nimittäin kaunistunut sinä aikana, kun olin vedellyt hirsiä ja aurinkokin paistaa porotti taivaalla. Mike siinä sitten ehdottikin, että mentäisiin kuvaamaan myöhemmäksi ajankohdaksi suunniteltu Pétanque laji. Olin lähinnä, että ei kiitos kaiken sen syömisen ja oluiden jälkeen. Mies ei vain hellittänyt jankkaamistaan ja niinhän siinä oli sitten lähdettävä ns. extempore kuvaamaan Wrong Sport four – Pétanque!!

vg7g3208.jpg

Kävimme ostamassa petankkipallot ja ajoimme Lauttasaaren puiston pallokentälle, joka onneksi olikin autio. Siinä sitten housut ja paita pois keskellä pallokenttää. Magnesiumit, vetoremmit ja rannesiteet käsiin, pallo kouraan ja karmean huudon saattelemana pétanquepallo lentoon. Mitäköhän TAAS ihmiset ajattelivat kävellessään meidän ohi? Varmaan aika koomista katsoa sivusta sitä touhua?

Enivei, homma saatiin purkkiin parin kymmenen otoksen jälkeen ja näin saimme uuden kuvan hienoon sarjaan.

Making of *VIDEO* 

petanque.jpg

Muita jutskia

Treenit menneet mukavasti ja liha toistaiseksi pysynyt ihan normitreeneillä kunnossa. Paikat kestäneet perustreenit vaikken hirveän isoilla painoilla treenailekaan.

Jarin kanssa poseja viilailtu tälläkin viikolla ja homma menee koko ajan eteenpäin. Kohta aletaan vapariakin työstämään ja se varmasti tuo lisäpotkua ja mielenkiintoa dieettiin. Kunto on mennyt eteenpäin ja treenit ovat pysyneet Jarilla todella räjähtävinä. Mies treenaakin kaksi kertaa päivässä, joten lihasryhmät tulee käytyä hänellä läpi pariin otteeseen kahdeksan päivän kierrolla!!

Tässä Jarin rinta sivulta:

rinta-sivulta.jpg

Juhannusta sitten vain odotellessa ja rukoillessa hyviä ilmoja. Minulla on muuten kuin ihmeen kaupalla jopa pari kokonaista vapaapäivää juhannusaaton jälkeen. Grilli kuumaksi ja pihvit kehiin!

Hyvää Jussia kaikille!

Posted under NyysBlog
Jun-12-2008

Wrong Sport Three – Bowling

vatsatblogiinjpg.jpg

Kuvauspäivä

Tänään kävimme Miken kanssa kuvaamassa Talin keilailuhallilla kuvan Wrong Sport-sarjaan. Vuorossa siis tällä kertaa keilaus. Paikka on mahtavan iso 36 radan turvin. Todellinen megahalli kyseessä tuolla Talissa. Kuvauspaikka oli kuitenkin suhteellisen hankala, sillä radalle ei voinut mennä sen pinnalle levitetyn öljyn vuoksi. Ongelmaa hetken pohdittuamme paikan “pomo” hoiti öljyt pois sellaisella jännällä (ovh 20.000e) automaattikoneella, jolla levitetään uudet öljyt radalle.

Lopulta pääsimme kuvaamaan setin kuivalla radalla ja oltiin pois noin tunti saapumisen jälkeen. Kuva onnistui hyvin ja niin Mike kuin minäkin olimme tyytyväisiä materiaaliin. Wrong Sport-sarjan tyypilliseen tapaan “bodari” pistää säännöt uusiksi ja keilapallon heittämisen sijaan potkaisee palloa eläimellisellä raivolla. Todellisuudessahan keilapalloa tuskin kukaan tervejärkinen menee potkaisemaan. Siinä nimittäin murtaa vain omat varpaansa, sen verran kova ja painava pallo on. Sain improvisoida toden teolla, sillä jouduin kirjaimellisesti potkaisemaan tyhjää useamman kerran. Illuusio kuitenkin onnistui ja kuvassa todellakin näyttää siltä, että potkin keilapalloa.

Läskiä tiedossa?

Valittelin tossa just Mikelle, että kondis on rapistumassa. Ei vain yksinkertaisesti jaksa pitää rasvoja alhaalla jatkuvasti. Varsinkin, kun olen herkkujen perään. Olen heikkona burgereihin ja ranskalaisiin. Valitan, olen ihminen siinä missä muutkin. Varsinkin nyt kesän tultua ja ilmojen ollessa lämpimät olisi niin kiva pysyä biitsikunnossa ja sixpackin loistaa. En vaan tiedä miten se on mahdollista, kun tuo hiton huurteinen lämpimällä terassilla antaa seireenihuutoja korviini…

Ehkä sitä vain pitäisi olla ankara itselleen ja miettiä tulevia kisoja? Just joo, joskus hamaassa tulevaisuudessa olevat kisat muka pitäisi mut ruodussa? Syö nyt sitä riisiä ja kanaa vaikkei tuleva dieetti ole vielä noin vuoteen ajankohtainen. Katsotaan nyt miltä sitä näyttää syksyllä, läskiltä vai lihaksikkaalta?

Juuri tällä hetkellä

(Huomioi upeat linkitykset)

Kuuntelen tällä hetkellä Alan Parsonsin (The Alan Parsons Project) soolo albumia Try anything once. Downia tulee kuunneltua paljon tuolla liikenteessä sekä Serj Tankianin Elect the dead albumia. Elokuvia tullut nähtyä viime aikoina todella vähän. The Invasion taitaa olla ainut jonka katsoin loppuun asti. Sarjoja enemmänkin on tullut katseltua, kuten tuota Hell’s Kitcheniä ja Apprenticea.

prison_break_brothers.jpg

Prison Breakin 3. tuotantokausi on jo nähty sekä Journeyman ja Moonlight on katsottu ihan siihen asti kunnes tuotannut keskeytettiin huonojen katsojalukujen vuoksi. 24 sarjan 6. tuotanto on yhä koskemattomana hyllyssä? Koskahan otan sarjan katseluun? Odotan 4400-sarjan uutta kautta ja Dead Zonen viidettä ja näin ollen viimeistä tuotantokautta.

Okei siinä linkkejä ja juttuja. Tässä vielä se kuva:

bowling.jpg

Posted under NyysBlog
Jun-11-2008

Posetreenejä ja Hell’s Kitcheniä

Jep,

eli tänään katseltiin Jari “Stigu” Stinglin poseerauksia tulevia kisoja varten ja saldoa tässä hieman kuvina. Mies on himpun verran alle 100 kiloa ja dieetti on täydessä vauhdissa. Poset alkaa sujua jo useilta osa-alueilta, mutta työtä on vielä tehtävä, jotta saadaan haluamani tatsi siihen. Vielä on aikaa ja nyt varsinkin, kun energiaa löytyy, on se suurin työ tehtävä esiintymisen ja poseerauksien osalta.

poseteenit.jpg

Jarilta löytyy pari aivan kipeen kovaa poseerausta, mutta niitä ei vielä paljasteta tässä vaiheessa.

stigu-tuplat.jpg

Lisää kuvia kunnosta ja dieetin etenemisestä päivitetään sitten aikanaan tänne.

poseteenit2.jpg

Muihin aiheisiin

Viikonloppuna tuli katseltua Hell’s Kitchen sarjan 4. kausi melkein kokonaan. On se Gordon Ramsay sitten niin hyvä. Se raivoaa ihan aiheesta niille kädettömille kokeille. Eihän ne raukat osaa edes kananmunaa paistaa oikein.

gordon-ramsey.jpg

Pientä faktaa Ramsaysta, ála Wikipedia:

Gordon Ramsay syntyi Glasgow’ssa, Skotlannissa vuonna 1966 ja vietti nuoruutensa Stratford-upon-Avonissa, Englannissa. Nuorukaisena Ramsay pelasi jalkapalloa ensin Oxford Unitedin riveissä ja aloitti ammattilaisuransa 15-vuotiaana Glasgow Rangersin riveissä, kunnes polvivamma pakotti hänet lopettamaan ammattilaisuransa.

Ramsay aloitti kokin uransa 19-vuotiaana. Ensin hän työskenteli Albert Roux’n ravintolassa Lontoossa ja Guy Savoyn sekä Joel Robuchonin ravintolassa Pariisissa. Varsinaisena pääkokkina Ramsay työskenteli Auberginen ravintolassa vuonna 1993. Vuonna 1996 Aubergine luokiteltiin kahden Michelin tähden ravintolaksi. Kaksi vuotta myöhemmin Ramsay lähti Auberginesta ja perusti oman nimeään kantavan ravintolan Chelseaan. Vuonna 2001 hänen ravintolansa luokiteltiin kolmen Michelin tähden arvoiseksi. Nykyään Ramsay omistaa seitsemän ravintolaa ympäri maailmaa (muun muassa Dubaissa sekä Tokiossa) ja on osakkaana kahdessa ravintolassa. Ravintoloista neljällä on yksi ja yhdellä kolme Michelin tähteä. Ramsay on julkaissut kuusi keittokirjaa sekä esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa.

Gordon Ramsay kävi Suomessa lokakuun lopulla 2007 esittelemässä uutta keittokirjaansa Sunnuntairuokaa ja muita herkullisia reseptejä (Gordon Ramsay’s Sunday Lunch and Other Recipes from The F Word). Vierailuillaan hän maisteli suomalaisia perinneruokia ja haukkui ne.

Heh, heh.

Mitäs muuta?

Duunissa tulee nähtyä kaikenlaista. Mies tuli ostamaan pornolehden. Takana seisoi mummeli rollaattorin kanssa ja näki miehen ostokset. Siihen sitten mummo tokaisi: Vai pornolehden ostit? Eikö illalla ole mitään tekemistä vai? Vähän viihdykettä? Noh, pitäähän sellaista olla…

Mies siihen hieman nolona, että: Eiku tässä on yks mun kaveri tässä lehdessä. Mummeli: Vai kaveri, selityksen makua kuule!

Meikä meinas tippua ihan kokonaan, sen verran huvittava se mummeli oli. Kaveri yritti vielä useampaan otteeseen selitellä, että lehdessä tosiaan oli hänen kaverinsa. Heh. Ei mummo uskonut, nauraa rekotti vain.

Sellaisia ne mummelit Espoossa. :)

SELITYKSEN MAKUA!

hamismursu.jpg

Hauskaa illan jatkoa kaikille!

Posted under NyysBlog
Jun-4-2008

Myöhäisillan shoppailua

Son moi.

photo3.jpg

On myöhä ja kaupat ovat kiinni, silti tässä on shoppailtu. Niin, siis photoshoppailtu. Okei, kyseessä oli siis Sirénin Mikan myöhäisvisiitti kämpilleni. Hieman kahviteltiin ja harrastettiin partsilla tupakointia. Kuten jo aikaisemmin olinkin maininnut, olen ostanut hieman paremman kompaktikameran, mutta koska kyseessä on laji jota ei opi ihan tuosta noin vain, pyysin Mikeä demonstroimaan miten hyvä kuva saadaan aikaiseksi.

Pari spottivaloa kohdilleen ja meikä istumaan sohvalle, hieman rekvisiittaa ja dorka ilme naamalle (sehän onnistuu multa), räps ja sitten koneelle. Noin 30 minuuttia meni Mikellä kuvan kanssa ennen kuin se saatiin sellaiseksi mitä maestro visioissaan oli nähnyt. Toki perfektionistina häntä häiritsi kohina joka johtuu vain kameran huonotasoisesta kennosta. Kyllä laatu ja hinta kulkee käsi kädessä, mutta yllättäen taito shopata kuvaa nousee arvoon arvaamattomaan. Tuon taidon Mike hallitsee todella hienosti. Oli huumaavaa seurata sitä vauhtia ja hallintaa miten mies taiteili kuvasta aivan fantastisen näköisen.

Tässä kuva. Hyvää yötä!

mn2008.jpg

Posted under NyysBlog
Jun-3-2008

Wrong Sporttia ja stressiä

Terppa.

Kuvasarjaa tehty Miken kanssa. Se on nimeltään Wrong Sport. Idea on kuvata bodari sellaisissa urheilulajeissa joihin se ei sovi lainkaan. Aivan hulvaton setti tulossa kesän aikana ja kaksi kuvaa ollaan jo saatu toteutettua!

floorball.jpg golf.jpg

Salibandya kuvatessa tarvitsimme statisteja ja Vantaan NMKY:n säbäjäbät tulivat apuun. Tuo kaveri joka saa kyynärpäästä on muuten painin veteraanien kaksinkertainen maailmanmestari Terho Kettunen (vuosilta 03-04). Mukava sälli ja yllättäen erittäin jäntevä rakenteeltaan!

Terho hauskana miehenä haastoi minut posekisaan ja mikäs siinä. Rinta sivulta:

terho-kettunen-ja-mina.jpg

Mitäs muuta?

Juu, treenattu on vaikka selässä yhä jotain kramppailua havaittavissa. Kyykkäsin alkuviikosta vapaalla tangolla 130kilolla kymppejä, mutta ai jai, menipä alaselkä jumiin melkein heti ensimmäisten sarjojen jälkeen. Prässistäkään ei meinannut tulla mitään, kun paine alaselässä kasvoi vain. Meni ainakin 20 minuuttia ennen kuin se kipu helpotti. Varon jatkuvasti kaikki vammautuneita lihaksia. Eilenkin rintaa tehdessäni smith-koneessa en uskaltanut 105-110kiloa korkeammalle mennä ja nämäkin olivat “yyber”varovaisia laskuja ja nostoja, jottei vain mitään ilkeää sattuisi. Paska homma, kun haluaisi painaa kovaa menemään. Ei silti, saan kyllä noista eksentrisistä nostoista aivan hyvän pumpin, mutta mieltä ainakin lämmittäisi enemmän jos saisi vähän runtata ISOA rautaa väillä.

Duunissa stressiä.

Duuniasioita en juurikaan ole tilitellyt täällä blogissani, mutta nyt koen sen tarpeelliseksi vaikka vain itseäni varten. Pitkäaikainen työkaverini jäi vuorotteluvapaalle kolmeksi kuukaudeksi (plus 1kk kesäloma) ja vastuu duunini asioista jäi täysin ja kokonaan minulle. Ei se mitään, kyllähän mä hommat klaaraan, mutta voi voi, se duunikaverini vuorotteluvapaan sijainen….

Ensinnäkin, tarkennetaan mikä on vuorotteluvapaa. Sillä on tarkoituksena työllistää työvoimatoimiston kautta siksi ajaksi työtön työnhakija. Vuorotteluvapaalle yleensä jää rikkaat ihmiset tai ne jotka ovat lähellä eläkeikää ja omistavat asunnon, jolloin elämiskulut ovat suhteellisen pienet, pelkällä kelan päivärahalla tullaan siis toimeen, ja näin ollen voidaan nauttia vapaa-ajasta ja ottaa “lungimmin” (vähän niin kuin totuttelua eläkepäiviä varten).

Niin, se sijainen oli tasan kaksi päivää harjoittelemassa, jonka jälkeen tytöstä ei kuulunut yhtikäs mitään! Tyyppi ei vaivautunut ilmoittamaan edes pääkonttorille saatikka meille itse työpaikalle mikä on homman nimi? Täytyy sanoa, että on sitä nykynuoriso vastuutonta sakkia (tämä tyttö vasta 18v.). Ei vaivauduta edes ilmoittamaan, että sori ei kiinnosta teidän hommat. Ei vaivauduta edes vastaamaan puhelimeen.

Nyt kiva fiilis ja stressi, kun tietää ettei tuo homma taaskaan pelitä, kun joudutaan paiskimaan duunia satunnaisten tuuraajien varassa. Ihmettelen myös tuota rekrytoinnin puolta firmassamme. Miten ihmeessä siellä ei osata lukea näitä työnhakijoita tarpeeksi hyvin, jottei tällaisia ylilyöntejä tapahtuisi? Riittää melkein kun kysytään paljonko on 8,50 + 1,50? Tuollainen laskutehtävä itseasiassa sattuikin tämän tytön kanssa johon hän vastasi, että 11,50?? Kysyin, että ootko tosissas? Johon tytteli: “Joo, en mä siis osaa laskea tollasii”. Totesin siinä vaiheessa, että “se vähän niin kuin pitäis osata, kun on jatkuvasti kassalla rahojen kanssa tekemisissä”. Heh, heh. Suoraan sanottuna ketuttaa ja stressaa kaikki duuniin liittyvä. Olispa jo eläkeiässä.
Muuta jorinaa.

Tsiigasin netistä Apprenticen 7. kauden. Huh, olipa viihdyttävä ja hauska. Nauroin moneen otteeseen ääneen vaikka yksin olinkin. Hyviä tyyppejä löytyy sarjasta, kuten Gene Simmons(Kiss), Piers Morgan (Tabloid Editor), Lennox Lewis (Heavy weight champion in boxing), Trace Adkins ( Country music star), Stephen Baldwin (Actor) yms. Voittaja oli tietenkin… Noh katsokaa itse –> *Linkki*

Tuplat edestä sählykentällä.

doubles02.jpg

Stigun dieetti etenee. Tänään harjoiteltiin treenin päätteeksi pakollisia. Sieltä löytyy muutama todella komea ja näyttävä pose, joten odottaa saattaa erittäin komeita asentoja. Stigu, muistahan poseerata!! :) Harjoittelu tekee mestarin!

Ei muuta tällä haavaa. Kirjoitellaan!

Posted under NyysBlog