Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for September, 2007

Sep-22-2007

Yksi kuva

Aina silloin tällöin unohtaa nuo kisaamisen hienoimmat hetket, kun näin aikaa kuluu niistä ja on offilla elämässä “normaalia” elämää. Juuri nuo hienot fiilikset ajaa meikäläisen diettaamaan läpi tuskaiset 20 viikkoa vain päästäkseni kokemaan yhä uudelleen nuo hienot tuntemukset mitä lavalla ja kisan jälkimainingeissa kokee! Sen herättää myös katsomalla muiden kisamenestyksiä sivusta ja pienen pieni kipinä syttyy taas kilpailemiseen.

Tänään taas yksi kuva herätti minussa fiilikset ja toi upeat muistot mieleeni! Sattumalta vain “pläräsin” koneellani vanhoja kuvakansioita vain törmätäkseni yhteen kuvaan, jonka olin jo aivan totaalisesti unohtanut. Kuva on otettu juuri Oslon kisojen palkintojenjaon jälkeen, kun minä ja Hinkkasen Jarkko olemme seisomassa upean kisan loppusaldona takahuoneessa kultapystien kanssa. Jarkko pesten oman -90kg sarjan ja minä piesten “underdogina” -80 kiloiset. Tuo kuva kertoo ainakin tuhat sanaa fiiliksistä kisan jälkeen ja kovan raatamisen huipentumasta.

Laji muutenkin Suomessa on täysin marginaalinen ja niin kilpailijat kuin harrastelijat ovat äärimmäisen vähälukuisia. Työmäärään mitä laji vaatii ja verraten sitä lajin arvostukseen on kehonrakennus täysin hullujen hommaa. Sitä tehdäänkin puhtaasti rakkaudesta lajiin, rakkaudesta treenaamiseen ja itsensä kehittämiseen.

Jep, tässä tuo kuva.

Jarkko ja mä2007 OsloGP.jpg

Posted under NyysBlog
Sep-19-2007

Syksy menossa ja talvi tulloo

Falloutman.jpg

Hola!

Se on kesä mennyt ja talvi tulossa, mutta ei masennuta, sillä on paljon hyviä asioita tiedossa. Esimerkiksi tulossa hyviä sarjoja kokonaisina tuotantokausina kuten Lostin 3. kausi, Rooman 2. kausi ja juuri Filmifriikkiin saapunut Battlestar Galactican 3. kausi! Pakko-ostos kaikille sci-fi faneille!!
Samantein aloitin tuon sarjan katsomisen ja hienostihan se lunastikin pitkän odotuksen. 5.1 Dolby Digital äänillä varustettuna pistää karvat pystyyn. Äänistä puheen ollen ostoslistalla on uudet etukajarit, kunhan nyt vain löydän hyvännäköiset sellaiset. Kajarien ulkonäkö on aika tärkeää jos sisustuksesta on vähääkään kiinnostunut. Tornimalliset ja ehkä puun- tai hopeanväriset? Katsotaan nyt mitä löytyy.

Mitäs muuta, ai niin, treenasin eilen penkkiä piiitkästä aikaa. Menipä surkeasti. 120 kilolla (jalat penkillä) nihkeät 7 kertaa. Paino heiluu siellä alle 80 kilossa. Penkin päälle kiskaisin haubereita ja oikkareita. Olipa pumppendaalissa kädet treenin jälkeen. Sääli vain että pumppi laski sitten iltaan mennessä. Olis saanut pysyä kädet isoina. ;)

Leskisen Jari, jolle suunnittelin vapaaohjelman meni ja voitti Noviisien alle 90-kiloisten Bodauskilpailun Turussa viime viikonloppuna. Onnea vain Jarpalle!

Tuo yllä oleva rustaus on aamuisen taidehetken lopputulos. Pitäis varmaan pian värkätä jotain hienoa sarjista, on meinaan välillä sellainen kutina. Se aloittaminen on vain niin vaikeeta ja työlästä. Esim nuo Taru Pakkotoiston herruudesta olevat sarjakuvat olivat ihan käsittämättömän tuskaisen työn takana. Jotain kuitenkin olen suunnitellut tekevänni. Sais vain jonkun hyvän kässärin aikaseksi jostain niin kyllähän sen sitten piirtäis. Saa muuten vapaasti lähettää mulle sarjiskässäreitä jos jollain on hyvä idea ja haluaa sellaisen kuvitettuun muotoon?
Eippä tässä nyt muuta keksi. Surkeeta syksyä kaikille….

Posted under NyysBlog
Sep-8-2007

Gits2:ta ja hyviä treenejä

Moro sano komiat toisilleen!

nyyssisjuoblog.jpgTreenit kulkeneet ihan mainiosti. Paikat kestänyt jo pikkuisen kovempiakin treenejä. Lihakset menevät yhä mukavan kipeiksi treeneistä, mutta onneksi palautuminen on jo hallitumpaa eikä kestä kahta viikkoa! Tämän viikon setti oli seuraavanlainen
Ma: Selkä
Ti: Välipäivä
Ke: Rinta, hauis
To: Olkapäät, ojentajat
Pe: Jalat

Viikonloppu todennäköisesti näköisesti vapaa, ellei äidytä sunnuntaina salille. Tänään on kylläkin tulossa yhdet tupaan tuliaiset ja kun en ole dieetillä niin en sylje lasiin. Huominen voi ehkä olla ettei salille ole asiaa, mene ja tiedä.

Syömäpuoli on muokkaantunut takaisin tyyliin pastaa ja naudan lihaa. Syön siis hyvin ja pyrin lisäämään sitä koko ajan. Yritän nyt hieman “bulkata” vaikka vihaankin tuota sanaa. Pitkin päivää ja tasaisesti sitä tulisi tehdä.

Katsotaan lähteekö paino nousuun ja lihakset kasvuun? Uskon että rutiinilla ne kasvavat. Kunhan vain jaksaa treenata ja syödä oikein niin se siitä.

Otsikossa lukee Gits2. Lyhenne tulee tietysti elokuvasta Ghost in the Shell 2: Innocence. En yleensä saa millään unta jos vain menen sänkyyn makaamaan. Aina on pakko katsoa vaikka sitten tietokoneelta jotain elokuvaa niin johan uni tulee. Nyt olen katsonut tuota edellä mainittua elokuvaa jo kolmena iltana peräkkäin. Elokuva on siis animaatio ja sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Elokuva perustuu Masamune Shirowin manga sarjakuvaan ja on äärimmäisen kaunis tarina niin juoneltaan kuin visuaalisesti.

Gits2

Gits2

ghostinshell2-4.jpg

Gits2

Se siitä! Keep on training!

Posted under NyysBlog
Sep-2-2007

Älykkyys ja sen suhteellisuus

IMG_2803-10.jpg

Tervehdys.

Niin, todellakin tervehdys, koska olen tässä ilkeän flunssan kourissa. Alkoi pari päivää sitten ja nyt on vaiheessa kuiva yskä ja vuotava nenä. Salille en taida uskaltaa mennä, sillä aikomus olisi parantuakin tästä. Viikolla tehtiin Antin kanssa jalkatreenit (Antin elämänsä ensimmäiset) ja sain oikein kipeäksikin koivet. Tietysti lihakset menevätkin huomattavasti helpommin kipeäksi, kun niitä treenaa hieman pidemmällä aikavälillä. Muuten olenkin käynyt jo noin nelisen kertaa viikossa salilla ja tarkoitus on lisätä progressiivisesti käyntejä kohti ensi vuoden dieettiä.

Muihin aiheisiin.
Katselin koneelta mielenkiintoisen dokumentin miehestä nimeltä Daniel Paul Tammet. Dokkarin nimi oli Extraordinary People – The Boy with the incredible Brain. Daniel Tammet (s. 31. tammikuuta) on yksi tunnetuimmista erityislahjakkaista savant-henkilöistä. Hän on kotoisin Britanniasta. Tammet poikkeaa valtaosasta savant-henkilöitä muun muassa siten, että hänen arkielämänsä sujuu melko lailla vaikeuksitta.

Tammet pystyy laskemaan suuria laskutoimituksia päässään hetkessä, ja hänen muistinsa on ilmiömäinen. Hän sanoo näkevänsä asiat lukuina. Hän kertoo myös kokevansa mielessään lukujen muodon ja muita piirteitä. Kertolaskut hän sanoo suorittavansa niin, että kahden erimuotoisen luvun väliin jäävään tilaan piirtyy kuin itsestään kolmas muoto, jonka hän aistii luvuksi. Alkuluvut Tammet kertoo löytävänsä aistimalla ne pyöreämmiksi kuin muut luvut. Hän sanoo, että ei koskaan laske laskutoimituksia, vaan aistii vastaukset mielikuvistaan.

Päinvastoin kuin monet muut savant-henkilöt, Tammet kykenee kuvailemaan mielikuviaan ja ajatuksiaan. Tiedemiehet yrittävät hänen avullaan selvittää ilmiömäisten kykyjen syytä ja toimintaa.

Monilla savant-henkilöillä on ongelmia puhekyvyssä. Tammet on kuitenkin kielellinen erikoislahjakkuus. Tammet opiskeli puhumaan hyvää islantia viikossa. Hän pitää kovasti viron-kielestä. Hän vaihtoi sukunimekseen virolaisen sanan Tammet. Tammet kehittää parhaillaan uutta mänti-kieltä viron pohjalta.

Videodokkaria Danielista Youtubessa:

Daniel Tammet 1/5

Daniel Tammet 2/5

Daniel Tammet 3/5

Daniel Tammet 4/5

Daniel Tammet 5/5

Uskomattoman lahjakas Daniel on kiehtova tapaus älykkyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Mitä on sitten älykkyys?

Yksi tunnettu jakotapa on Robert Sternbergin tekemä kolmijako:

- Analyyttinen älykkyys, mikä tarkoittaa kykyä hankkia, vertailla ja arvioida tietoa.

- Luova älykkyys taas sisältää kykyä yhdistellä uudenlaisella tavalla olemassa olevia tietoja tai tuoreiden ratkaisujen löytämistä ongelmiin.

- Käytännöllinen älykkyys puolestaan on eräänlaista “kadunmiehen älykkyyttä”: arkielämän tilanteista selviytymistä, sosiaalisten taitojen käyttöä ja kykyä soveltaa tietojaan käytännön elämän ongelmiin menestyksekkäästi.

Kim PeekÄlykkyyttä on tietysti lähes mahdotonta mitata millään kokeella tai asteikolla, sillä se on niin kokonaisvaltaista, mutta suuntaa-antavia testejä on useita, kuuluisin tietysti Mensan testi.

Toinen kuuluisa savant-henkilö on Kim “rain man” Peek. Tuo elävä Google omaa järkyttävän massiivisen muistin. Kaikki mitä hän lukee hän myös muistaa. Jos normaalilla ihmisellä kestää 3-4 minuuttia sivun lukemiseen, Kim Peekillä menee siihen 8 sekuntia. Hän lukee kahta sivua yhtä aikaa. Vasenta vasemmalla silmällä ja oikeata sivua oikealla silmällä. Toisin kuin Daniel Tammet, Kim on autistinen eikä hän tulisi toimeen ilman avustajaa. Tieteelle hän on tavattoman mielenkiintoinen ilmiö. Kim Peekillä on corpus callosum aivokurkiainen lähes surkastunut pois, eli aivolohkot toimivat erillään. Tämä kaksinkertaistaa aivojen kyvyn käsitellä tietoa.

Scientific American kertoo esimerkkinä miten hän lukee Tom Clancyn romaanin 1 tunnissa ja 25 minuutissa. Neljän kuukauden kuluttua häneltä kysytään kirjasta yksityiskohtaisia tietoja ja hän kertoo tarkasti tämän tiedon samalla ilmaisten millä sivulla tieto esiintyy kirjassa. Hänellä on ainakin 15 osaamisaluetta, joista voidaan mainita Amerikan historian lähes täydellinen hallinta. Hän tietää myös lähes kaiken urheilusta, elokuvista, maantieteestä, avaruusohjelmista, näyttelijöistä. Hän osaa Raamatun ulkoa ja lukee ulkomuistista lähes virheettömästi koko Shakespearen tuotannon. Hän tunnistaa kaikki USA:n postinumerot ja voi ilmoittaa millä taajuudella radio-ohjelma kuuluu siellä sekä tietenkin radioyhtiön nimen. Hän voi antaa täydellisen reittikuvauksen kahden umpimähkään valitun amerikkalaisen kaupungin välillä useimmiten kadunnimineen.

Kim Peekistä Videopätkiä Youtubessa:

Kim Peek 1/5

Kim Peek 2/5

Kim Peek 3/5

Kim Peek 4/5

Kim Peek 5/5

Niin ja olihan minunkin pakko käydä testaamassa oma tyhmyyteni. Tein Eurooppalaisen älykkyystestin josta sain 141 pistettä. :) Että silleen…

Posted under NyysBlog