Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for May, 2007

May-31-2007

Off and enjoying!

Kesälomat osittain jo takana ja työn merkeissä mennään loppu kesä. Eipä haitanne, kun ei ole dieetillä niin kaikki menee!! Sitä kävelee kuin pumpulissa, kuten joskus aiemminkin olen sanonut.

Olen ruokkinut kehoani hyvällä ruoalla. Kuten pitsalla, hampurilaisilla, oluella, kokiksella, suklaalla, irtokarkeilla ja ravintolaruoalla yms. Kalaa ja vihanneksia söin pari päivää sitten joten on sitä terveellistäkin ruokaa vahingossa sattunut syömään. HEH!!

Vaimo väittää mahan kasvaneen vanhoihin, pyöreisiin mittoihin? Mitä ihmettä ei ainakaan ihan kauheelta näytä? Vai?

offmika blogi 005.jpg

Graham lihapiirakat on myös herkkua. Jogurttia ja mysliä tai pekonia ja kananmunia aamuisin, NAM! En ole kisojen jälkeen edes pieraissut salia kohti! No okei, muutaman kerran käynyt pumppaamassa, mutta silloinkin tullut pahan olon tunne ja ällötys.

Ajattelinkin, etten ala treenata säännöllisesti kunnes pääkoppa haluaa myös sitä ihan itsestään. Ihmeen hyvin kyllä massa on pysynyt ja voima myös, vaikken tosiaankaan ole kuin pari kertaa erehdyksissäni päätynyt punttihuoneelle.

offmika blogi 004.jpg

Positiivinen olo on kuitenkin se tärkein tekijä, jotta sitten henkisesti jaksan, kun joskus taas päätän dieetille lähteä. Nyt ei todellakaan akut ole vielä latautuneet siinä määrin, että lähtisin tämän vuoden puolella samaa urakkaa toistamaan. Taitaa SM-ja MM-kisat siirtyä ensi vuoden puolelle.

Paino päässyt nousemaan 80 kilon paremmalle puolelle ja rasvat on kai siinä 10% paikkeilla. Tietysti ne eivät siinä pysy jos jatkan ns. herkuttelua, mutta eipä tuokaan haittaa vaikka nousisi rasvat sataan.

Tiedän kyllä aikasemmista dieteistä ja niiden jälkimainingeista, että jossain vaiheessa palaan “ruotuun” ja kampean salille vaikka tulisi pieniä kiviä taivaalta.

Sit joskus treenataan ja kovaa…

Nyt maistuu hotdogit ja hampparit. Pepsi Maxit ja muut raikkaat limut… HEH ;) !

offmika blogi004.jpgoffmika blogi 001.jpg

Herkkujen kanssa on myös mukava katsoa sarjoja ja leffoja. Viimeaikaisimpien sarjojen osalta on noussut ihan super hyviksi suosikeikseni

Primeval: Videopätkä Primevalista, tässä toinen.

ja Surface: Traileri Surfacesta!
Okei, jatketaan taas… Keep the pizza man delivering pizza’s!

Posted under NyysBlog
May-24-2007

Videot lisätty!!

Vihdoinkin sain aikaiseksi jotain eli nyt on siis lisätty suuri videokokoelma vapareista eri kisoissa ja esiintymisissä, treenivideoita, animaatioita ja muuta sälää. Vasemmalla blogin vieressä on linkki, josta pääset heti käsiksi videoihin. Suurin osa löytyy kyllä You Tubesta, mutta näin on paljon helpompi! ENJOY!

kultsa 07 0467.jpg

Posted under NyysBlog
May-22-2007

Spämmiä tuutin täydeltä

Koska spämmiä puskee tämän blogin kautta mailiini enemmän kuin lunta siperian yössä, olen lyönyt lukkoon nuo kommentointi mahdollisuudet!!

ELI JOS JOKU HALUAA KUITENKIN KOMMENTOIDA JOTAIN BLOGINI JUTTUA, VOI MEILATA MINULLE:

mika.nyyssola(ät)pp.inet.fi

Viime sunnuntaina oli GB-gymillä CCB-leiri. Vetäjinä hääräilivät Aki MÄhönen ja Maija Elovaara. Utti “Hulkki” Hietala ja minä olimme avustajina säätämässä poseerauksia ja antamassa vinkkejä lajin saloista. Mukavaa oli ja päivä vaikka olikin pitkä meni hurjan nopeasti!

Kuvassa Aki, Maija ja CCB-tytöt:

leiri2005iso15.jpg

Utti, Minä ja CCB-pojat:

leiri2005iso9.jpg

Posted under NyysBlog
May-15-2007

Jalkaosaston spekulointia

Kisoista kuvia selanneena täytyy myöntää, että tuo kaksi kertaa viikossa kyykkääminen todellakin kehitti koipia parempaan suuntaan ja sai lihaa tarttumaan niihin. Erottuvuus parani ja kivisyys lisääntyi myös. Ei hullumpaa vuodessa.

IMG_4788 blogi.jpg

Tsekkaa kisojen aikana kuvattua materiaalia backstagelta ja hotellihuoneelta.

Pidin videopäiväkirjaa koko Oslon reissun ajan ja sieltä poimin muutaman pätkän Youtubeen. Lyhyt mutta hauska kooste Oslosta.

Oslo Grand Prix Video 2007!

Kisojen jälkeenkin jalat ovat pysyneet suhteellisen vahvoina ja kovina. Esim heti kisojen jälkeen maanantaina kävin prässäämässä suht isoilla painoilla (420kg) pitkiä sarjoja. Voima on ollut hakusessa yläkropassa tai ainakin pidemmissä sarjoissa, jotka on tullut tehtyä isommilla painoilla. Sitä väsyy huomattavasti nopeammin kuin normaalisti.

Kuva: Viikko kisojen jälkeen.

Vko after kultsa 007 blogi jalat.jpg

Tiedän, että vie vielä pitkän aikaa ennen kuin keho täysin palautuu 20 viikon rupeamasta. Ruoka on ollut lähinnä mielessäni viimeisen pari kolme viikkoa kisoista. Äkkiä tässä on kuitenkin tietyllä tavalla pehmentynyt. Salillakin on tullut käytyä ihan satunnaisesti kolme kertaa viikossa.

Vko after kultsa 002 blogi jalat.jpg

Rasvat mitattiin eilen Vilman kanssa ja saatiin alle 10% silti minulle vaikka on tullut syötyä kuin possu jouluna. En aiokaan repiä itseäni salille, jos siltä tuntuu, etten halua sinne mennä. Ei mitään väkisin ja hissukseen tässä laittelen asioita järjestykseen. Kyllä se kipinä sieltä sitten syttyy kun on syttyäkseen. Meikäläinen on tällainen dieselmoottori, joka hitaasti käynnistyy, mutta pysyy sitten kans käynnissä, kunhan on päässyt liikkeelle.

 

Selkää tuossa eilen käytiin nitkuttelemassa. Ihan lasten painoilla menin ja hain vain poltetta latseihin. Ihan hyvä tunne tulikin ja kun veri pääsi lihaksiin sitä aivan turposi silmissä. Tämä kuva oli dieetillä ollessani yksi rajuimmista mitä otettiin. Tästä meikä tykkäsi paljon.

vko18 03 blogi.jpg Joulupuu on rakennettu ja niin edelleen..

Tässä vielä muutama siisti kuva juuri kisojen jälkeen Mayorsilla Musan ja Strandin kanssa. Mike tietty kuvaamassa ja Aki taustalla vaikuttamassa.

IMG_4917.jpg

IMG_4949 blogi.jpg

IMG_4950 blogi.jpg

IMG_4953blogi.jpg

IMG_5024blogi.jpg

Tällaista tällä haavaa. Kesälomilla olen ja pitsaa ja hampurilaisia menee kuin vettä vaan. Eilenkin marssin pitseriaan ja tilasin kaksi pitsaa peräkkäin. Aaah, kyllä maistui. Tässä on todellista ROAD TO LP, LP=läski possu, meinikiä. Eikä haittaa. En tunne huonoa omaatuntoa. Nyt pitää saada ottaa etäisyyttä kilpailemiseen ja diettaamiseen. Kun sit taas joskus aloitan dieetin ja otan jotkin kisat tähtäimeen, pitää se olla omasta tahdosta ja halusta lähteä sille tielle taas! Yksikään dieetti ei koskaan ole helppoa ja siihen sitoutuu todella pitkäksi aikaa. Se rajoittaa menemistä ja sosiaalista elämää. Siinä on mukana paljon ihmisiä, joilla on paljon odotuksia minusta.

Posted under NyysBlog
May-10-2007

Kisojen jälkeinen elämä (jälkipyykki pestään nyt!)

No niin! Terve pitkästä aikaa itse kullekin. Sainpas vihdoinkin vängättyä itseni koneelle ja kirjoittamaan jotain blogiini. Kisat ja dieetti on taakse jäänyttä elämää. Mitä jäi käteen?

350_20070421_3524.jpg

Voitto Oslon Grand Prix-kisoissa -80kg sarjassa tulee tietysti ensimmäisenä mieleen. Oli se Norjan “keikka” kokonaisuudessaan niin täydellisesti onnistunut. Enempää en olisi terveen järjen rajoissa voinutkaan saavuttaa siellä. Voitto tuli niin totaalisena yllätyksenä, kuten parhaan poseeraajan palkintokin. Parasta ja ehkä päällimmäisenä fiiliksenä jäi juuri se voitto ja kisojen jälkeinen suihku, pitsa ja suklaapatukat hotellihuoneella! Oli jotenkin niin epätodellinen olo siellä mussuttaa pitsaa ja juoda Pepsi Maxia kaiken sen kokeman jälkeen.

kisat ohi ja ulkopose.jpg

Sitten jatkettiinkin kohti kultsaa ja tarkoituksena oli yhä parantaa kuntoa ja pärjätä myös Suomen maaperällä. Valitettavasti näin ei käynyt. Olin 6, juuri ja juuri finaalin ulkopuolella. Eipä se haittaa, kun näin jälkikäteen pohtii. Säännöt kulkivat niin, että vain viisi sillä hetkellä pistejohdossa olevaa kilpailijaa pisteytettiin omasta vapaaohjelmastaan. Näin minun esittämääni vaparia ei arvosteltu ja olin poissa pelistä. Arvasin sen jo etukäteen tai ainakin oli vahva aavistus, että näin käy, kun sain sähköpostissa kisojen säännöt luettavaksi.

IMG_4786.jpg

IMG_4796.jpg

Kunto oli kuitenkin Kultsalla elämäni paras!! Parempaan en olisi millään pystynyt. Viikko Oslon Grand Prixin jälkeen kultsalla nähtiin mielestäni paras kunto niin kireyden kuin lihasmassan suhteen mitä minä kykenin lajille antamaan. Kerran pääsin vertailuun ja se riitti kuudenteen sijaan. Sinänsä kaivelee, kun todella hyvästä kunnosta ei tullut oikeastaan mitään mainintaa tai meriittiä täällä Suomessa (Norjassahan sitä juhlittiin sitten kuin kansallissankaria). Noh, tällaista on tämä arvostelulaji. Hinkkanen oli norjassa overall kakkonen, kun Hesassa se ei riittänyt kuin viidenteen sijaan. Musa oli Norjassa ylivoimainen ykkönen overallissa, kun taas täällä se riitti vain 3 sijaan?? Strand (ei edes 3 sakissa norjassa) 2. ja Hovilainen (Norjan kolmas) vei koko potin. Tuomaripeliä? En osaa sanoa enkä välitä. Itse tein sen mitä käskettiin ja taistelin sen kunnon eteen 20 viikkoa ja omasta mielestäni voitin sen sodan.

Vertailussa: Kokkonen(7.), Gumse(8.) ja oikealla minä(6.). Isot miehet kaatui, kun pikku “giant killer” päästettiin kerran vertailuun, ;)

Kokonaisuutena siis vaikka rahaa ei tullut pennin hyrrää niin näin urheilijan näkökulmasta kultaa äärimmäisen kovassa alle 80kg-sarjassa, jossa itse en painanut kuin 71,7kg, ja kuudes sija semiamatöörisäännöin varustettuna on aika kiitettävä saavutus. Olen siis tyytyväinen ja nyt vihdoinkin pääsen ns. normaalia elämää nauttimaan.

Kisojen jälkeen oli vielä yksi guest posing-esitys Loimaalla RAW-penkkikisoissa. Heitin kyseisen esityksen miekan kanssa ja homma meni täysin nappiin. Hieno ilta sekin vaikka venyikin aamun pikkutunneille. Oltiin nimittäin kotona Miken kyydillä vasta 2 maissa aamuyöstä.

nyyssola-7.jpg
Nyyssola katana vapari.jpg

Tällaista siis tänä vuonna. Nyt sitten keskitynkin joihinkin aivan muihin asioihin. Ainakin jonkin aikaa ja annan kropan palautua ihan rauhassa rankasta dieetistä. Ensi viikolla eli viikolla 20 alkaa 2 viikon kesäloma jonka aion elää ihan täysillä. Poikkeuksena on parina perjantaina hakaniemen ja espoontorin ikivireän lisäravinnekonsultaatiot, joissa mittaan rasvaprosenttia ja asiakkaat pääsee ihailemaan Norjan tuliaisia eli isoa kultapystiä kisoista. Muuten olenkin ihan relax koko kaksi viikkoa. Ai niin onhan siinä sitten vielä joku Miken haastattelu telkkariin jonne muakin on pyydetty, eli on siinä lomassa muutakin kuin sohvalla makaamista.

Road to GP jäi näin blogini osalta kesken jonnekin viikon 14-15 tietämille, eli halukkaat ja kiinnostuneet voivat sen lukea loppuun TÄSTÄ linkistä!!

Meikä poika kiittää taas kerran ja jatkaa elämää hymyssä suin.

vko18 06.jpg

Kirjoittelen taas, kun on jotain raportoitavaa! Hyvää kesää!

Posted under NyysBlog