Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for December, 2006

Dec-31-2006

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Dieetti senkun jatkuu vaikka vuosi vaihtuu. Samat vanhat salaisuudet takataskussa mennään eteenpäin ja yritetään selviytyä arjesta sekä talven pimeistä päivistä! Road to GP jatkuu kolmannella viikolla pakkiksella.

ROAD TO GP -vko 3-

Arkielämä dieetillä on palloilua työn, salin ja kodin välillä. Eläminen tapahtuu dieetin ehdoilla. Menemiset on suunniteltava ruoan ja treenaamisen mukaan. Kolmen tunnin välein on syötävä, joten ruoat kulkevat kassissa minne ikinä menenkin. Päivät venyvät usein pitkiksi. Töiden jälkeen menen salille, teen treenit, jonka jälkeen aerobisen ja toisinaan käyn vielä kaupungilla asioilla. Se on yksinäistä puuhaa. On pimeää, kun aamulla herään ja on pimeää, kun illalla tulen kotiin. Treenikassi olalla kuljen pitkin masentavan pimeitä katuja ja yritän pitää itseni hereillä. Talvisin dieettaaminen on hyvinkin erilaista kuin kesällä. Valo antaa energiaa ja sitä jaksaa toimia töissäkin reippaammin. Nyt tuntuu kuin valoa ei olisi olemassakaan. Aurinko tuskin näyttäytyy tähän vuoden aikaan.
vko3.01.jpg
Pitkät matkat kuljen bussilla. Kotoa salille on noin 40 minuutin bussimatka joka usein toimii sopivana torkkujen paikkana. Musiikki soi korvissa joka takaa sen, etten kuule ihmisten mölinää tai rattaissa itkeviä lapsia. Dieetillä unen tarve on suuri, sillä kulutus ja ravinnon niukkuus rasittavat kehoa. Nukkuessa keho palautuu ja korjaa itseään. Usein iltavuorosta tullessani kello on jo yhdeksän. Suihkussa käynnin ja ruoanlaiton jälkeen nukkumaanmeno viivästyy väkisinkin. Monasti sitä bussissa nukkuu niin sikeästi pysäkkien ohi, että herää vasta kuljettajan töniessä päätepysäkillä. Toisinaan jopa Kampin bussiaseman odotusaulan penkit ovat petollisen mukavia istua tuudittaen väsyneen dieettaajan unten maille.
vko3.02.jpg
Vapaa-aika menee myös dieetin ehdoilla. Harvoin sitä pystyy menemään esim illanistujaisiin tai muihin kemuihin. Miksi suotta kiduttaa itseään, kun kuitenkin tilaisuuksissa on tarjolla herkkuja ja pikku purtavaa? Siinä sitten kaivamaan omia ruokia esiin, kun kermakakut ja suolaiset lihapasteijat tekevät kauppansa. Joskus sitä erehtyy lähtemään kaverin kanssa eläviin kuviin. Tiedäthän sen hajun, kun saavut elokuvateatteriin ja ensimmäiseksi nenääsi iskee popkornin makea tuoksu ja näet notkuvat hyllyt herkkuja? Siinä sitten karkkihyllyjen välissä toljottamaan, kun toisella on voilla höystetyt popparit kainalossa ja värikkäät irtokarkit taskussa. Minulle tarttuu mukaan pullo lähdevettä.
vko3.03.jpg
Elokuvan ja herkullisten popkornintuoksujen jälkeen mennään kahville. Loistavaa! Saanhan sentään juoda maukkaan kahvin maidolla ja makeutusaineella. Sirén ottaa kahvin ja mustikkapiiraan höystettynä vaniljakastikkeella. Yllättäen siinä oma kahvi kokee inflaation eikä makukaan ole enää mitään ihmeellistä. Tähän on totuttava ja yritettävä välttää houkutuksia. Kaupassa pitää kulkea laput silmillä ohittaessa keksihyllyt ja uuniherkkuja sisältävät pakastealtaat. On keskityttävä olennaiseen ja suljettava mielestä kaikki muu. Kisat ovat tavoitteena ja vain se on tärkeää nyt.

vko3.04.jpg

vko3.05.jpg

vko3.06.jpg

Posted under NyysBlog
Dec-24-2006

Hyvää Joulua!

joulupukki 001blogi.jpg

Posted under NyysBlog
Dec-22-2006

Rutiinia ja rutiinia

Treeniä ja lenkkiä tehty koko viikko. Paino käynyt alhaisimmillaan 80 kilon pinnassa. Tänään eli perjantaina paino 80,8kg. Aerobista tullut tälle viikolle tehtyä 260 minuuttia eli kohtuu vähän vielä. Siltikin tämä perhanan pimeys ärsyttää! Tänään oli muuten vuoden pimein päivä eli huomisesta alkaa valoisa aika pitenemään. Ojentaja yhä hieman kipeä ja pieni repeämä näyttää menneen myös osittain “Teres Majoriin” asti selän puolelle. Huomasin asian tänään tehdessäni selkätreeniä. Varsinkin vetoliikkeissä, kun ryhdyin vetämään painoa itseäni kohti tunsin pistävää kipua latsissa lähellä kainaloa (teres major). Niin ja Road To GP näyttää saaneen jatkoa Pakkiksella.

ROAD TO GP -vko2-

Dieetti on jatkuvaa suunnittelua ja Akin rooli siinä on helpottaa minun taakkaani. Aki näkee ulkopuolisen silmin asiat eri tavalla ja tietää milloin lisätä aerobisen määrää tai milloin vähentää kaloreita. Sitä tulee tietyllä lailla sokeaksi itselleen jolloin on hyvä, kun on valmentaja, joka päättää asioista. Aerobisen määrä on alussa vähäistä. Aamulenkkejä säästellään kuin hyviä kortteja kädessä. Dieetin edetessä myös aerobisen määrä lisääntyy progressiivisesti. Työmäärän on kasvettava, sillä keho tottuu ja adaptoituu rasitukseen. Rasvan palaminen on kyettävä pitämään yllä dieetin loppuun asti.
vko2.01.jpg
Herään sysipimeään. Katson kelloa, se näyttää 3:58. Helvetti, kohta pitää nousta. Painan pääni tyynyyn ja tuntuu kuin vain sekunti olisi kulunut, kun se jo soi. Kello on 4:15 ja silloin on aika repiä itsensä ylös sängystä. Teen kuolemaa. Istun sängyn laidalla ja tuijotan turvonneiden silmien välistä tyhjyyteen. Laitan valon päälle ja se sokaisee raa’asti. Silmät eivät tahdo hyväksyä valoa. Vaikka lenkit ovat vasta alussa, herääminen ei tunnu koskaan helpolta. Siihen ei vain tahdo millään tottua. Tiedän, että tämä on vain alkua ja että pian sitä joutuu heräämään joka ikinen aamu ja lähteä ulos.
vko2.02.jpg
Hoipun vessaan ja teen tarpeeni. Pesen kasvoni ja tuijotan vierasta naamaa peilistä. Väsymyksen kipu alkaa hieman hellittää. Pesen hampaani puolikatatonisessa tilassa yhä tuijottaen turvonnutta naamaa peilistä. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista? Tuntuu kuin toimisin automaatiolla. Puen päälleni ja juon vettä, johon lisään glutamiinia. Villasukat jalkaan, huppari ylle ja hanskat käteen. Tarkistan lämpötilan, se näyttää seitsemää astetta pakkasta.
vko2.03.jpg
Ulko-ovella naamaan iskee kylmä tuuli ja taistelutahto herää sisällä. Laitan oven kiinni ja painan kuulokkeet korviini. Metalli pauhaa korvissa ja uhmaten kylmää ulkoilmaa katoan pimeyteen. Askel askeleelta eteenpäin ja tiedossa on tunnin piina. Näen matkalla kolme autoa ja sen saman jäniksen joka jo kaukaa kuulee sauvojeni kopinan. Joka kerta katson, kun se loikkii tien vierttä ja lähestyessäni sitä se katoaa metsään suojaan. Lenkin edetessä kylmän tunne helpottaa vaikka varpaita ja sormenpäitä paleltaakin ilkeästi.
vko2.04.jpg
Vihdoin saavun kotiin ja helpotuksen aalto huokuu mieleeni, kun tiedän tämänkin aerobisen olevan ohi tältä aamulta. Hengitys höyryää ja keho käy kierroksilla. Sydän hakkaa täyttä häkää ja pulssi tuntuu ohimoillani. Hetken kuluttua pääsen sisään ja suihkuun. Suihkussa vesi kirveltää ilkeästi jaloissa. Lenkki on tehnyt taas tehtävänsä ja kahdesta vasemman jalan varpaasta on kuoriutunut nahka verille. Kantapäissä on hiertymät ja toisen jalan isovarpaassa kynsi irvistää pahan näköisesti. Suihkun jälkeen paikkaan teipillä ja laastarilla vammat ja sujautan sukat jalkoihin lämmittämään. Tätä samaa sitten seuraavat neljä kuukautta. …Huoh.
-MN

vko2.05.jpg

Posted under NyysBlog
Dec-17-2006

Soul Poweria ja Hot Pantsia

Sunnuntai.

Klo 5:15 herätys ja aamulenkille. James Brownin Soul Powerit ja Hot Pantsit antoi Funkadelic-rytmiä menoon ja jaksoin kuin jaksoinkin kiskoa sauvakävelyä 60 minuuttia pikku pakkasen pistellessä poskipäitä.

Töihin puoli yhdeksäksi ja klo 16:00 salille tekemään olkapäitä, ojentajia ja haubereita. Tein ranskalaista punnerrusta 60 kilolla. Viidennessä sarjassa risahti oikea ojentaja ilkeästi. Vanha repeämä ilmoitti olemassaolostaan ja ojentaja kipeytyi saman tien. Tein sen jäkeen vain kevyesti taljassa ja yritin pitää ojentajia lämpimänä. Toivottavasti selviän säikähdyksellä ja pääsen treenaamaan täysillä ojentajia jo ensi kerralla.

————————-

ROAD TO GP jatkuu:

Aamuvuoro töissä. Se tarkoittaa, että herään aikasin laittamaan päivän ruokia. 4:15 on kello soimassa ja lenkin sekä suihkun jälkeen keitän riisit ja paistan kanat. Laitan joka aterian purkkiin ja sullon ne treenikassiin.
01.jpg
7 ateriaa.
Klo 6:15 keitän Anna Mannaa neljään desiin maitoa ja paahdan 2 ruisleipää. Kaikki kirjataan ylös, joka päivä ja joka ateria. Kaikki kirjataan ja kaikki punnitaan. Aki teki dieettipohjan jota noudatetaan kuin raamattua. Kirjaan kaikki tapahtumat exel-taulukkoon ja lähetän Akille tiedot. Toisin oli ennen, kun näytin sotkuisia ruokapäivävihkoja salitreenin ohessa Akille, joita sitten viilattiin jos oli tarvis. Tekniikka kehittyy ja me niiden mukana, onneksi.
07.jpg

02.jpg
Kaikki pitää olla ennalta suuniteltua. Kolmen tunnin välein on syötävä ja näin pidettävä moottori käynnissä. Jos käyn treenien jälkeen kylässä on mukana oltava purkki riisiä ja kanaa. Syön sen vaikka kylmänä jos en muuta voi. Kaupasta ostan lisää riisiä, kun kilo sitä menee kahdessa päivässä. Maitorahkat vien hyllyiltä ja kanat kylmiöstä. Alepan täti ei enää edes ihmettele, on jo niin tottunut “omituisiin” ostoksiini ja niiden suuriin määriin.
03.jpg
Klo 21:15 illan viimeinen ateria, maitorahkaa ja ananasta sekä 2 ruisleipää. Syön sen sohvalla maatessani, luen lehteä tai katson hetken telkkua. Siinä on ainoa hetki aikaa rentoutua ja sitten onkin jo mentävä nukkumaan.

04.jpg

Posted under NyysBlog
Dec-16-2006

Pimeää ja väsyttää

Lauantai aamu, klo 6:00. Ei aamulenkkiä, mutta aamutreenit. Painoa 81,8kg ja aamupuuro uppoaa nälkäiseen mieheen kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Kalorit 3200,85 ja silti illan päätteeksi on nälkä? Se on vain hyvä.

Treenit meni kohtalaisesti. Kyykkyä smith-koneessa, kun kyykkyteline oli varattu. 40kgx20, 70kgx15, 100kgx15, 130kgx10, 150kgx10, 150kgx10, 150kgx10. Prässiä 3 sarjaa 280kgx15, x10 ja x5. Reisien ojennusta 5 sarjaa poltteeseen asti. Fillaria 10 min ja pois.
Päivän arvot:
Kcal 3200,85 Prot 193,24 Hiil 557,35 Rasv 24,15

Lopuksi eräs vanha treenikuva vuodelta 2005, PM-kisojen jälkeen.

Haastiskuvasarja.jpg

Posted under NyysBlog
Dec-15-2006

Dieetti

Kevään kisat on tähtäimessä. Katsotaan miten dieetti etenee ja mihin kuntoon päästään. Hommaa on taas roppakaupalla tehtävä, jotta päästään sellaiseen lavakuntoon, että kehtaa satojen ihmisten eteen nousta. Paino on 82 kiloa ja lähelle 70 kiloa pitäis pudottaa. Mitäköhän jää jäljelle? Saas nähdä.
Sirénin Mikan kanssa on projekteja taas pitkin dieettiä joista suurimpana “Road to GP”-tredi Pakkotoisto.comissa. Mukana projektissa myös Body Action vaatemerkki, joten hienoja kuvia ja tekstiä tiedossa.

05.jpg

“Dieetti alkoi. Se alkoi maanantaina ja kestää kevääseen asti. Ensiksi ruokavalio kuntoon, joka tarkoittaa joka ikisen ruoan punnitsemista ennen suuhun pistämistä. Riisiä 500 grammaa, kanaa 300 grammaa, maitorahkaa, ananasta, anna mannaa. Näitä samoja ruokia syön sitten kevääseen asti. Samaa puurtamista, samaa syömistä, samaa rytmiä ja samaa rutiinia päivästä toiseen.

Ei jälkiruokia eikä saunaoluita. Ei leffapizzaa eikä elokuvateatteripopkornia. Ei kahvinmuffinssia eikä geishapatukkaa. Riisiä ja kanaa kylläkin. Riisiä niin, että dieetin alussa sitä tulee korvista ulos, mutta dieetin lopussa sitä kaapii purkista viimeisenkin jyväsen, koska nälkä on niin raastava.

Tästä se alkaa ja näillä eväillä lähdetään liikkeelle. Tuntuu jotenkin niin etäiseltä nuo kevään kisat jo ajatuksenakin. Tämä on kuin pitkä spartalainen koetus. Tästä alkaa askeettisuus ja harmaus. Vesisateet ja aamulenkit, raskaat treenit, väsymys, ainainen nälkä ja kivun tunne. Tästä täytyy pitää jollain kierolla tavalla, sillä vain hullu lähtee tälle tielle yhä uudestaan ja uudestaan.

Tästä alkaa tie Grand Prix-kisoihin!”

- MN

I´ll keep you posted!

Posted under NyysBlog